Lukiessani englanninkielisiä keittokirjoja olen olen kaipaillut erityistä sanakirjaa, jossa olisi vain ruokatermejä ja niille suomenkieliset vastineet. Hiljattain aloin laittaa oman muistini tueksi muistiin listaa vastaan tulleista ja sanakirjoista tarkistetuista termeistä. Laitoin sanaston ensimmäisen keräelmän tähän muillekin iloksi ja hyödyksi. Toistaiseksi lista on vielä lyhyt, mutta joka reseptillä se jatkossa kasvaa.
Kommenteista olen iloinen.
…
Bröderna von Wright
Wilhelm von Wright, Riippuvia sorsia 1851
Ferdinand von Wright, Kuolleita pyitä keittiön pöydällä 1847
Ateneumin komeaan von Wright -veljesten näyttelyyn meneehelposti vähän kuin pakkopullaa nauttimaan: täytyyhän ne valokuvantarkkojen lintutaulujen maalarit katsastaa. Mutta haloo ja huomio, ei veljesten tuotanto ole pelkkää taistelevaa metsoa tai koulun havaintotaulua luonnon ihmeistä. Löytyy monia muitakin ulottuuvuuksia, ja aikaa kannattaa varata läpijuoksua enemmän. Ruokataulujen bongaajaakin veljekset hemmottelevat.
Mitään gourmetmaalareita Ferdinand. Wilhelm ja Magnus eivät toki olleet, mutta kovasti ilahduin parista metsämiehen lintusaalista esittävästä asetelmasta. Toisen oli maalannut veli Wilhelm (Riippuvia sorsia 1851) ja toisen veli Ferdinand (Kuolleita pyitä keittiön pöydällä 1847). Molemmissa on läsnä vahva lintupadan tai -muhennoksen tuoksu. Sorsien kanssa pataan on menossa porkkanaa ja jotain tykötarvetta tinamukista ja savikulhosta. Lupaavasti roikkuu seinälla puinen kapusta valmiina keitosten hämmentelyyn. Pyyt ovat saamassa pataseurakseen porkkanaa, naurista ja perunaa (pottua tuo kimpale lienee). Nämä lintujen lisukkeet viestivät katsojalle vahvasti sitä tarkoitusta, mitä varten nämä linnut ovat ainoansa menettäneet: ne eivät ole vain saalista, trofeita, vaan ennen muuta ruokaa ja muistuttavat vähän kirjurihenkisten (tai sellaisiksi leimautuneitten) lintukirjakuvittajien luontosuhteen pragmaattisuudesta. Kerrassaan mainiot työt! Jo niiden takia näyttely kannattaa katsoa.
Magnus von Wright, Hedelmäasetelmä 1965
Magnus von Wright, Omena-asetelma 1863
Muuten näyttely liikuu ruokagenressä vähemmän. Muutamia taidokkaita hedelmäasetelmia löytyy, kuten oheinen Magnuksen Hedelmäasetelma (1865), jossa huomio kiintyy valokuvamaisesti kuvattuun pöytäliinaan ja sen kukka-aiheiseen koristeompeleeseen. Omalla pelkistyneellä tavallaan on myös Magnuksen Omena-asetelma (1863) hieno: paitsi taitavasti kuvattuja omenia, teoksen sommittelu on epäsovinnainen ja lähentelee klassista kultaista leikkausta.
Satsin viimeinen on myös ruokataulu. Tosin Ferdinandin Kotka (1877) ei esitä meidän ruokaamme, mutta sitäkin realistisemmin ja vakuuttavammin kotkan ruokaa, surkeasti parkuvaa metsokukkoa, jonka hätä on kuvattu tunteikkaammin kuin kotkan raivokkuus konsanaan.
Ferdinand von Wright, Kotka 1877
Syötävää taidetta: Peruna!
Käyn ahkerasti museoissa ja taidenäyttelyissä, joissa minua aina kiinnostaa, miten ruoka on taiteessa päässyt esille. Mikäli erityistä kieltoa ei ole, kuvaan parhaani mukaan kiinnostavat työt. Useimmiten kännykälläkin saa siedettäviä kuvia, mutta joskus teoksen esillepano on niin haastava, että kunnon kuvaa ei saa. Näitä kuvia olen julkaissut eräässä suljetuss Facebook-ryhmässä, ja nyt ajattelin tuoda niitä myös tälle sivustolle. Niistä kun saa paitsi visuaalista iloa, myös kosolti muuta, kun kuvien taakse viitsii mennä.
Viime joulun ja uudenvuoden välipäivinä kävin Helsingin Taidehallissa katsomassa vuodenvaihteessa päättyneen näyttelyn Sammon laajoista kokoelmista. Sieltä löytyi pongattavaa enemmänkin. Kuten yhtä rakkauttani, perunaa, vieläpä neitsytperunaa. Kas tässä.
Pentti Kaskipuro, Perunakulho 1984
Pentti Kaskipuro, Punajuuri 1980
Ruokataiteiljana(kin) tunnetun Pentti Kaskipuron ruoka-aiheiset työt edustavat hänelle tunnusomaista vähäeleistä kuivaneula- ja akvatintagrafiikkaa, jonkalaista tapaa usein taidetietoisten ihmisten keittiöitten somisteena. Tuttuja ovat siivutetut limput, erilaiset sienet ja kasvikset sekä makkarat. Sammon kokoelmissa niistä olivat esillä Perunakulho (1984) sekä Punajuuri (1980). Kun katselee tarkemmin kuvia, huomaa että kulhon pottujen joukkoon on luikahtanut myös yksi punajuuri. Siitähän voisi symbolisti Robert Langdon vetää mitä johtopäätelmiä vain, mutta eiköhän nämä hienot grafiikantyöt ole nähtävä ennen muuta arvonantona arkiselle ruoalle, jota taiteilija näin fokusoimalla onnistuneestia glorifioi.
Toinen perunatyö oli Simo Hannulan hauska Varhaiperunankylvö (Toukokuu). Vuosiluku vahvistaa, että teos kertoo varsin toisesta, varhemmasta varhaisperunakulttuurista kuin tämä meidän aikamme todellisuus. Teoksen lisänimi Toukokuu tekee ymmärrettäväksi kylväjien kesäisen asun ja pitkälle ehtineen kevään. Nykyäänhän varhaisperuna kylvetään jo helmi-maaliskuussa, jolloin isännät ja emännät eivät bikineissä pellolla heilu. Professionaalia touhu kuitenkin ainakin jossain mitassa näyttää olevan, sillä kottikärryllinen siementä viittaa kotitarvetta suurempiin satotoiveisiin. Tosin tällä kylvöajankohdalla ei neitsytperunaa saada lakkiaisiin, tuskin juhannuspöytäänkään. Itse asiassa näitä heinäkuun perunoita ei ainakaan meillä edes varhaisperunoiksi kutsuttu; ne olivat vain uusia perunoita. Näin se taide meille kertoilee kulttuurin muutoksista.
Simo Hannula, Varhaisperunan kylvö 1985
Oodi livekalalle
Silloin kun porsas vain läskiä kerää,
turska jo troolissa saaliina herää.
Ja kun sian elo vielä on syömisen iloa.
Turskasta kuivuu jo monta kiloa.
Saako possu siis iloa isomman kasan?
Vai meneekö lahjat kenties tasan?
Vai kuka se on tuolla vadillaan
valkoinen kastike huntunaan?
Kun jouluksi possulle tulee lahti,
turskalla toisin päin on tahti:
kapakalalle, kuiva kuin kelo,
livekalana alkaa uusi elo.
Siitäpä syntyy maan mainio herkku
jota syö vaari, käly sekä serkku.
Eihän kellekään meistä joulukaan ala
ellei eteen ui henkiin herännyt kala.
TOYSin Juhlaolut 100
Turun Oluen-Ystäväin Seura tekee olutkulttuurityötään myös teettämällä omia joulu- ja juhlaoluitaan käsityöläispanimoilla. Siis ei sellaisia oluita, joissa vain etiketti on uusi, mutta olut panimon jotain perusolutta, vaan aidosti vain TOYSille räätälöityjä oluita. Vastikään ilmestyi jo viides editio, joka ei tällä kertaa ollut jouluolut, vaan Suomen itsenäisyyttä juhlistava Juhlaolut 100. Tekijänä oli tällä kertaa porilainen Beer Hunter´s ja reseptiniilona Mika Tuhkanen. Toivomus oli saada olut, jossa on suomalaisia elementtejä, mukaan lukien ruista, sekä joulupöytään istuvaa karaktääriä.
Lasiin kaadettuna olut esittäytyy hyvin tummana, ruskean punervana ja kevyesti sameana, siis suodattamattomana. Hyvin nousee mieliin esimerkiksi Jukolan veljesten tummanpuhuvana kuohuva joulusahti. Tuoksu ei ole ylen vahva, mutta siinä leikkivät karamelliaromit ja maltainen makukirjo tippetippetiptap-tanssia kepeän jouluisesti.
Maussa maltainen makeus rakentaa rukiisen viljaisuuden kanssa yllättävän tukevaa perustaa – ei välttämättä sokkotestissä arvaisi 4.5-prosenttiseksi. Maltaisuus yrittää kammeta makupalettia mämmin suuntaan, mutta sopivasti karhea ja maltillinen katkeruus torppaa lempeästi nämä vallattomat pyrkimykset. Makumuistot liittävät tätä olutta samaan olukirjoon sahdin ja lapsuusvuosien nostalgisen vaarinkaljan kanssa. Jälkimaku sitten liukastelee lievästi toffeen suuntaan, mutta ei tämä loppukaneetti mikään joutava tai juotava karkki ole.
Parikin kokeilua ruokien kanssa luo uskoa, että tässä on erinomaisen kelvollinen makupari joulupöydän imelille lanttu- ja perunalaatikoille sekä sinapin hunnuttamalle kinkulle. Makujen tukevuus sijaa sille myös roolia ihan vain maisteluun ja makusteluun.
Huom. Kaikki yllä oleva perustuu siihen, että olut EI ole jääkaappikylmää, vaan 12-14-asteista. Ellei lämpömittaria ole, ota pullo jääkaapista huoneenlämpöön puoleksi tunniksi ennen nauttimista.
Livekala. Live!
Tein pitkän katsauksen livekalasta joulukuussa 2015. Koska vuodet vierivät ja jutut juuttuvat blogin menneeseen aikaan, lienee syytä muistuttaa tuon jutun olemassaolosta. Löydät koko paketin joko oikean yläkulman hakuruudusta sanalla Livekala tai viereisen hakupalkin kohdasta Kala. Hyvä esityksen tarjoaa myös ravintola Mamin Ruokakirja – Yksinkertaisesti hyvää. Mamihan on yksi livekalakulttuurin merkittävistä lipunkantajista maassamme. Kahtena maanantaina joulukuussa ravintolaan on katettu notkuva livekalapöytä ja joka jakkara on varattu jo vuotta etukäteen. Iltoihin on pitkä jono ja Turussa sanotaan, että Mamin livekalailtoihin pääsee osalliseksi vain luonnollisen poistuman kautta.
Tervetuloa joulukuulle 2015.