Porkkana on kelpo porkkana

Nyt puhutaan porkkanasta, mutta aloitetaan aatteitten maailmasta. Yhteiskunnan tilaa pohtivat tutkijat, bloggarit ja some-kolumnistit surevat tätä nykyä asenteitten ja aatosten polarisoitumista. Poterot syvenevät ja barrikadit kohenevat eikä vanhasta kunnon konsensuksesta ole enää tietoakaan. Tämä näkyi kirkkaana kevään 2023 hallitusneuvotteluissa. Jo etukäteen osa puolueista paalutti omat rajansa ja varsinaisissa neuvotteluissa Petteri Orpo joutui parhaansa mukaan tasapainoilemaan eripuraisten osallistujien kanssa. Tästä päästäänkin sitten porkkanaan, mutta Winston Churchillin kautta.

Toisen maailmansodan aikaan Britannian pääministerinä toimineella Churchillillä oli omat tasapainoilunsa joutuessaan pohtimaan, miten saisi ruotuun fasisti-Mussolinin johtaman Italian. Pressitilaisuudessa 25.3.1943 hän arveli, että ”meidän pitää käsitellä italialaista aasia molemmista päistä, porkkanalla ja kepillä.” Osuva vertauskuva ei ollut Churchillin itsensä keksimä, vaan hän nappasi sen englantilaisesta vanhasta sananlaskuperinteestä. Kirjallisesti kielikuvaa on käytetty ainakin jo 1800-luvun puolella, mutta Winston-papan lausumana se hyppäsi hetimiten lentäväksi lauseeksi ja sulautui kansainväliseen hokemakuvastoon, etenkin sen porkkanan osalta. Joutuuhan nyky-Suomessakin hallitusneuvottelujen aikana vetäjä pähkäilemään, mitä porkkanoita tarjoaisi millekin poterossaan lymyävälle puolueelle.

Porkkanalle itselleen tämä ahkerasti käytetty idiomi on pelkkää plussaa, kertoohan se, että porkkana on niin maukas ja houkutteleva, että sitä tarjoamalla saa käännytetyksi viheliäisimmänkin känkkäränkän pään. Ei siis ihme, että se on yksi maailman eniten viljellyistä vihanneskasveista, juureksista varmaan ykkönen. Tuo juures onkin varsinainen ihmeaine. Siinä on runsaasti C-vitamiinia, kosolti kuitua, kaliumia ja kalsiumia, se alentaa verenpainetta ja torjuu syöpää. Sydämelle se on mannaa ja sen pureskelu vaalii tehokkaasti suun terveyttä. Eikä siinä vielä kaikki. Porkkanan molekyylirakenne muistuttaa hemoglobiinia, jonka tuotantoa se lisää kehossa. Anemia sillä helpottuu.

Yksi porkkanan erinomaisista ominaisuuksista on sen sisältämä beetakaroteeni, joka parantaa näkökykyä sekä ehkäisee silmänpohjan rappeutumista. Tämä erinomaisuus ei todennäköisesti ollut mielessä sillä, joka ensi kerran päästi suustaan hokeman ”tarkkana kuin porkkana”, vaikka ravitsemustieteen ansiosta hokema on saanut hauskasti uutta sisältöä. Oikeastihan porkkana on tuossa hokemassa vain muodostamassa rytmisen ja riimillisen parin tarkkana-sanan kanssa. Samaan tapaan kuin ”menoks sanoi Annie Lennox” tai ”nyt se lähti, sanoi Annikki Tähti”.

Omassa roolissaan porkkana on Kirsi Mutasen tunnetussa lastenlaulussa Popsi popsi porkkanaa:

Popsi popsi porkkanaa,

hampaita se vahvistaa.

Nami nami nami nami porkkanaa,

hampaita se vahvistaa.

Porkkana onkin varsin suosittua välipalapurtavaa. Etenkin lapsille suupaloja tarjotaan jopa karkkien korvikkeena, mutta moni aikuinenkin kuorii ja paloittelee porkkanaa eväsrasiaansa. Lounasravintoloista et löydä ainuttakaan buffet-pöytää, jossa ei porkkana olisi mukana jossain muodossa. Koulukeittoloitten rusinoilla terästetty porkkanaraaste lienee sentään jäänyt historiaan. Monen mielestä onneksi ja oikeutetusti. Kaikki, minä mukaan luettuna, eivät muutenkaan pidä raa’asta porkkanasta, mikä ei ole kovin vahingollinen asenne ainakaan karoteenin saannin kannalta. Raa’an porkkanan karoteenista vain kolme prosenttia imeytyy elimistöön, kun taas kypsennetyn porkkanan karoteenista imeytyy 40 prosenttia. Näin ollen porkkanan lisääminen kypsymään monen laisiin liha/makkara/peruna/kesä/kalakeittoihin tai muheviin, pitkään hautuviin uunipatoihin on sekä ravitsemuksellisesti että kulinaarisesti perusteltua. Kaikkinaisten liemien keittelyssä porkkana on niin ikään liki pakollinen aineosa.

Parhaimmillaan porkkana on kevätkesällä, kun tarjona on uusia, vastavalmiita kasviksia, monen sortin primöörejä, porkkana mukaan lukien. Soppaan ja pataan kannattaa edelleen laittaa viime sadon tavaraa, mutta nämä uudet menevät pitkälle syksyyn sellaisinaan. Joko suoraan maasta tai torikojun tiskiltä, mullat pois pesaistuina, tai sitten kevyesti kypsennettyinä. Kesäkeittiöön on valittavana ainakin klassikko-oranssisia sekä keltaisia porkkanoita, jotka ovat klassikoihin verrattuna hieman lempeämmän makuisia. Jos kokilla on ohjelmassa grilliruoka, voi myös porkkanat sujuvasti sujauttaa hiilten hehkuun. Keitä putsattuja porkkanoita vienosti suolatussa vedessä hetken, kunnes ovat hieman pehmenneet. Sen jälkeen halstariin, sipaisu öljyä pintaan ja grilliin.

Nämä nuoret porkkanat eivät lainkaan häviä kevään ja alkukesän suosikkikasville parsalle. Niille voi tarjota myös saman kohtelun: lautasella ne valellaan parsan vakikastikkeella hollandaisella. Sen tekoa ei pidä pelästyä, mutta ei myöskään kannata sitä varten avata ranskalaista keittokirjaa. Oikaisemallakin pääsee likimain yhtä maukkaaseen tulokseen. Tällä tavoin:

125 g voita

3 munankeltuaista

3 rkl sitruunamehua

0,25 tl suolaa

pari ripausta valkopippuria

1. Sulata voi kattilassa. Erottele keltuaiset kapeaan ja korkeaan astiaan. Purista sitruunasta mehu ja lisää mehu keltuaisten joukkoon.
2. Paina sauvasekoitin kulhon pohjaan ja kaada kuuma voisula keltuaisten joukkoon ohuena nauhana, samalla sauvasekoittimella vatkaten. Voi kypsentää keltuaiset. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Voit lisätä tilkan vettä, jos kastike tuntuu kovin paksulta, mutta muista, että kastike paksuuntuu jäähtyessään. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Porkkana (Daucuas carota) kuuluu varsin laajaan sarjakukkaiskasvien kasviheimoon. Varttunut kansaosa, se joka vielä keräsi koulussa kasveja, oppi tuntemaan heimon nimellä Umbelliferae, mutta nykyisin heimon nimenä on Apiaceae. Porkkanan sukulaisia ovat muun muassa monet putkikasvit ja tututut mausteyrtit tilli, kirveli, persilja, kumina, lipstikka, anis ja fenkoli. Kuten useimmilla muillakin viljelykasveilla, myös porkkanalla on villi alalaji, jonka alkuperäistä kasvualuetta on läntinen Aasia ja Välimeren maat. Eräänlaisena alkupisteenä pidetään Afganistania.

Nykyinen porkkanamalli on syntynyt ihmisen tekemien valintojen kautta. Alun perin porkkana on monihaarainen, vaihtelevan paksuinen ja väriltään valkoinen tai violettiin vivahtava. Viljellyt porkkanat olivat alkuun violetteja, mutta sen oheen tuli melko pian keltainen muunnos – violetin haittana pidettiin sen sisältävää violetiksi tekevää antosyaania, joka veteen liukenevana värjäsi ruoat ikävän värisiksi.

Porkkanan värin ja muotojen kehitystä on mielenkiintoisella tavalla selvitellyt hollantilainen Otto Banga, joka tutki 1600-luvun flaamimestareitten maalausten kuvaamia porkkanoita. Vuosisadan alussa taulujen kuvaamat porkkanat olivat keltaisia tai violetteja, mutta muuttuivat vuosisadan myötä oranssin värisiksi. Tiedetäänkin juuri hollantilaisten jalostaneen nykyisen värisen porkkanan 1600-luvulla (tiettävästi siksi, että oranssi oli silloisen hallitsijasuku Orania-Nassaun lempiväri) ja kaikki nykyiset lajikkeet on kehitetty juuri näistä porkkanoista. Oranssi väri niissä tulee beetakaroteenista, joka on A-vitamiinin esiaste ja josta ihmisen elimistö pystyy valmistamaan A-vitamiinia.

Karoteenille nimen antaneen porkkanan englanninkielinen nimi on carrot, joka juontuu kaukaa latinasta ja kreikasta (lat. carota). Samaa juurta on porkkana-sana monissa kielissä. Eräissä kielissä on käytetty indoeurooppalaista juurta olevaa sanaa mork (syötävä juuri), josta ovat sanansa ottaneet mm. saksa (die Möhre) ja ruotsi (morot). Suomen sana porkkana tulee lainana venäjän sanasta borkan. Ensi kerran sana esiintyy 1700-luvulla. Vanhassa suomessa ja joissain murteissa on käytetty ruotsista lainattua sanaa muuruuti.

Kaikkitietävä Wikipedia kertoo huimista porkkanaennätyksistä. Sen mukaan porkkanahaarrastaja John Atherton onnistui 2016 kasvattamaan maailman pisimmän, 6,3-metrisen porkkanan. Toinen harrastaja Chris Qualley sai 2017 omalle porkkanalleen ennätyspainon 10,17 kiloa.