Kevään ensimmäisen grillauskokeilun (pirun kylmää) jäljiltä jääkaapissa kelli paketti lenkkimakkaraa, ihan tavallista suomilenkkiä. Tarjoutui vapaaehtoisesti päivän aterian raaka-aineeksi. Moneen reseptiin se olisi taipunut, mutta lievä vilutus ohjasi päätöksen makkarasoppaan. Kunnon perustason arkiruokaan, josta ruokavalistajallakaan tuskin on paljon pahaa sanottavaa, onhan se isolta osaltaan silkkaa kasvisruokaa….
Tuossa edellisessä jutussa teen tutkimusmatkan tataarien Tampereen tuliaiseen eli pärämätsi-lihapiirakkaan. Muutaman vaiheen jälkeen sain jutun loppuun myös kohtuullisen luotettavan reseptin, joka pohjaa Suomen tataarien omaan keittokirjaan. Itselle annettu pärämätsi-haaste piti tietysti vastaanottaa ja tehdä sen reseptin mukaan itse pärämätsejä. Siis toimeksi!…
Tutut Tampereen suunnalta tiedottivat aivan hiljan, että siellä päin ei syödä vain mustaamakkaraa. Väliin purraan myös pärämätsiä. Jaha, ja siis mikä? Kuuleman mukaan melko suosittuakin tamperelaista katuruokaa, tataareilta peräisin olevaa piirakkaa, joka Tampereelle tuli peremeç-nimisenä ja vääntyi siellä pärämätsiksi tai jopa perämetsäksi. Googlesta se löytyy myös nimellä peremech ja venäjässä se tunnetaan nimellä belyashi….
Museokäynteihini kuuluu aina museokauppojen tarjonnan tutkailu. Korttitelineestä poimin useimmin niitä taidekortteja, joihin on kuvattu ruokaa esittävä teos – ja säännöllisesti harmittelen, kun museon parhaista ruokatauluista ei koskaan ole ymmärretty tehdä korttia. Selaan myös myynnissä olevat taidekirjat (ensimmäisenä tietysti ale-koriin päätyneet huokeat näyttelykirjat) ja etsin niistä ruokateemoja….
Ravintoa kaikille aisteille
Pelkistetyimmillään ruoka on ruumiin ravintoa, polttoainetta, jonka tehtävä on pitää kone käynnissä. Taide taas, usein toistetun ja hieman kliseisen kielikuvan mukaan, on hengen ravintoa. Ainakin meille kädellisille apinoille, joilla kai ainoina luomakunnassa on taiteeksi määriteltävää tietoista luovaa aktiviteettia. Mutta ihan tasaveroisia nämä ravinnot eivät ole viisaalla ihmiselläkään….