Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirouksessa koira nuuskii leivänkyrsää, jonka Seppo Ilmarisen emäntä on laittanut Kullervolle evääksi paimeneen. Kiven sisään hän oli leiponut kiven, johon Kullervo katkaisee isältänsä perimän puukon. Ateneumin hauskan Ankallisgalleria rinnakakisteoksesta Akseli Kala-Kallelan Ankarvon kirouksesta se puuttuu. Gallen-Kallelan teoksessa leipää nuuhkii pystykorva, Ankallisgallerian versiossa Mikki Hiiren Pluto-koira. Nyt katsojalle herääkin kysymys: onko Pluto syönyt kivisen leivän? Tässäpä probleemaa vaikkapa kaikkitietävälle kriitikko Atso Risumetsälle.
Vai onko Kala-Kallela lähtenytkin siitä, että Ankarvo itse ehti ahneuksissaan/nälässään niellä koko limpun kivinee ennen kuin taiteilja ehti sen ikuistaa mestariteokseensa. Kun vertaa Kullervon ja Ankarvon ilmeitä, on jälkimmäisen selvästi tuskaisempi: ruoansulatus ei nyt oikein toimi. Tätä tulkintaa puoltaa myös Pluton etsivä nuuskinta: Jos se itse olisi leivän syönyt, miksi sitä enää etsisi? Pluto voikin vain todeta leivän kadonneen. Parempiin suihin? No, ainakin isompaan suuhun.
Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirous
Akseli Kala-Kallelan Ankarvon kirous
