Valio on näinä päivinä tuomassa kauppoihin jo vuoden päivät lupaillun uuden Kiehu-maidon. Erikoista siinä on se, että se ei pala pohjaan niin helposti kuin tavallinen maito.
Niksinä on se, että Valion tutkijat ovat onnistuneet poistamaan maidosta pääosan sen sisältämästä herasta. Ja herahan on juuri se, mikä maidon polttaa pohjaan ja alentaa voinkin kuumuudenkestävyyttä – voinhan voi jokainen kotonaan helposti kirkastaa eli juuri poistaa heran….
Vinkki: syö kinkkuvoileipä näin
Joulunaikaan yksi suuria välipalanautintoja on vuolla ylväästä kinkusta tukevia siivuja ja sijoittaa ne leivän päällysteeksi. Ja tietenkin reilu sinappihunta päälle! Mutta, mutta. Leivästä täytyy ottaa kiinni, jos sitä aikaa haukata, ja niinpä sormet ovat sinapintöhryssä. Lue siinä sitten uutta lahjakirjaa tai selaa tuoretta Aku Ankkaa. Ikäviä sinappitahroja tulee ja kirjojen ja lehtien divariarvo laskee….
Joulukalenterin 1. päivä: Santa Paws
Tämän vuoden joulukalenteri on koottu ja ensimmäinen luukku avattu. Sieltä putkahti
skottilaisen BrewDogin joulu-uutuus BrewDog Santa Paws eli pukin tassut, mitä ne sitten lienevätkään. Tämän joulukalenterin sisällöstä johtuen luukkuja ei avata aamulla, vaan vasta illalla. Ennen omia makukokemuksia pohjaksi panimon oma luonnehdinta oluesta. On siis paahteista runkoa ja kahdeksaa mallasta. Ja valopuoli löytyy kevyestä, 4,5 prosentin alkoholista: tästä pystyy nauttimaan pidempään kuin muista. Juuri näin!…
Maijasta puheenjohtaja
Kelpo kokki ja ruokakirjojen tekijä Maija Silvennoinen on valittu kahdeksi vuodeksi Maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtajaksi. Maija on niitä harvoja naisia, jotka ovat pärjänneet ankaran miesvaltaisessa julkkiskokkien joukossa. Maija on tehnyt yli kaksikymmentä kirjaa, pyörittänyt ravintoloita (nyt kasvisravintola Katariina Jyväskylässä) ja veti 10 vuotta tv-ruokaohjelmien tienraivaajaa Bon Appetitia MTV:llä. Maija oli mukana myös ensimmäisessä Top Chef -kisassa….
Jouluolutta, osa 2
Syömässä Taalintehtaalla
Taalintehdas, Dalsbruk, Kemiönsaaren etelärannalla on kesäkylä, mutta löytää sieltä talvisaikaankin paitsi juotavaa, myös syötävää. Torin laidalla on Cafe Holmbergs Four C, pienvenesataman ympäriltä löytyvät Strandhotelletin Restaurang Strand ja Pub Niska, Rosala Handelsbod ja Portside sekä tehtaan portin pielessä vielä grillikioski. Rannassa, ST1:n huoltoaseman talossa on Pub Skippers. Ja parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä on vielä Kasnäsin satama ja sen ravintola tai Söderlångvikin kahvila….

