Laskiaisena ruokana on hernekeitto, joka kyllä maistuu muulloinkin oikein hyvältä. Se on niitä harvoja ruokia, jotka säilyttävät makunsa myös purkkiin pantuna, joten ainakaan arkena ei kannata hylkiä säilykesoppaa. Sitä voi halutessaan tuunata savukinkulla, sipulihakkeella ja Auran tulisella sinapilla. Ei pidä kuitenkaan luulla, että kotoinen hernerokka olisi vain täkäläinen keksintö. Oma versionsa siitä on varmaan kaikilla kansoilla – eikö se ollut juuri hernekeitto, josta Raamatin Eesaukin esikoisoikeutensa möi.
Hollannistakin löytyy oikein kansallinen herkkuhernekeitto erwtensoep. Alla sen resepti, jossa on käytetty pakasteherneitä. Voi sen tehdä kuivatuistakin, kunhan liottaa niitä yön yli ja keittää potkan kanssa sopan teon alusta lähtien pehmeiksi.
Erwtensoep eli
hollantilainen hernekeitto
n. 500 g:n palvattu sianpotka
1,5 l vettä
1 rkl kanafondia (tai 1 kuutio)
1 tl suolaa
400 g (2 pss) pakasteherneitä
1 dl lehtipersiljaa, hienonnettuna
1 sipuli, hienonnettuna
3 sellerinvartta lehtineen, hienonnettuna
1 keskikokoinen porkkana, kuutioina
1 kookas, kiinteä peruna, kuutioina
2 lihaisaa, savuista grillimakkaraa, viipaleina
rapeita täysjyväsämpylöitä
1. Laita potka isoon kattilaan ja lisää vettä niin, että potka peittyy. Lisää fondi ja suola. Keitä matalalla lämmöllä noin 1,5 tuntia.
2. Lisää sipuli, selleri, porkkana ja peruna ja keitä, kunnes (10-15 min.) kasvikset ovat lähes kypsiä. Lisää herneet ja persilja ja keitä vielä kymmenisen minuuttia. Lisää makkara.
3. Nosta potka pois keitosta ja irrota sen lihat luista. Leikkaa lihat kuutioiksi ja palauta ne keittoon. Keitä vielä viitisen minuuttia. Tarjoa sämpylöitten kera. Tässä tilanteessa oiva valinta ruokaryypyksi on genever ja juomaksi hollantilainen olut.
Vastaa