Zoller-Hofin perhepanimo löytyy Saksan Baden-Württenbergin osavaltiosta, pienestä Sigmaringen kaupungista. Siellä sama suku on pannut olutta vuodesta 1845 alkaen eli saksalaisittain katsottuna aika vähän aikaa vasta. Mikä lie ollut reitti, jota kautta Alkon kausivalikoimaan sieltä pullahti doppelbock, ilman mitään havaittavia jouluisia elementtejä. …
Olut
Joulukalenterin 19. päivä: Fuller's Old Winter Ale
Pyöritin näitä jouluolutteistinkejä Iltalehdessä pitkälti toistakymmentä vuotta ja tämä lontoolaispanimo Fullerin talviolut lienee ollut mukana alusta asti. Koskaan se ei kärkikahinoista pudonnut. Väri on kauniin kuparinen ja vaaleaa, kestävää vaahtoa on kylliksi. Tuoksu on tutun brittinen: toffeekarkkia, kuivattua hedelmää, hyviä brittihumaloita. Kulaus suuhun ei tuo yllätyksiä, tämä suunmukainen, pehmeä tuntuma on kyllä tuttu. Tyyli on vanhimpia tuttavuuksia olutharrastajille eikä siitä viitsi miinuspojoja alkaa etsiä. Totta vie, tässä alkaa olla jo nostalgian makeaa utua. Maukasta, maukasta, pähkinää, karkkia, siirappia, saaristolaisleipää, säädyllisesti humalointia. Voi tämän kinkkuun ja laatikoihinkin kytkeä, mutta hyvää tämä on ihan sellaisenaankin, rusina-pähkinäsekoitusta napsien ja joululauluja lauleskellen.
Joulukalenterin 18. päivä: Nøgne Ø Gud Jul
Etiketin mukaan prosentteja aika äijämäisesti, 8,5 % – niitä oluita siis, joita aikuinen mies 
juo sovinnolla pullollisen, mutta mieluusti jakaa sen kumppanin kanssa. Aikuinen nainen kahden kumppanin. Vaahto on runsas, lähes punertava ja kestää hyvin. Jättää raumalaisia miellyttävää pitsiä. Väri musta kuin yö ennen talvipäivän seisausta, mutta valoa vasten tihrustaen erottaa lohdullisesti aamuruskon punertavan aavistuksen. Ensi suullinen tuo heti mieleen Tuntemattoman alun. Paloaukealla ollaan, jokunen palamaton havu muistuttaa joulukuusesta. Kun maun kanssa alkaa askarrella, ensin yllättyy sen tasapainosta: näin tuhti tuote, eikä viina maistu yhtään. Norjassa on panimotaitoa: runkoa on muillekin jakaa, mutta se ei rakennu pelkille prosenteille. Tukevan humalan alta ponnistaa lakua, suklaata, piparin sävyjä, jotain makeaa, kuivaa hedelmää – ja sitä paloaukeaa. Täyttä tavaraa, mutta älä kuvittele joulupöytään. Etiketti neuvoo seuraksi pähkinää, rusinaa ja sen semmoista. Just. Tee niin ja hörpi pikku suullisin jouluillan myöhäisinä hetkinä hyvässä seurassa.
Joulukalenterin 17. päivä: Kringly Kris
Lasiin kaadetun oluen väri on miltei läpitunkemattoman musta, kuin espressoa. Vaalea vaahto on kuin O´Boy-mukissa ja laskee pian. Kun nenän työntää lasiin, vähäinenkin mielikuva oluesta kaikkoaa. Tulee hetkeksi olo kuin olisi hiihtoretken päätteeksi hiihtomajalla hörppäämässä kanelilla höystettyä vahvaa kaakaota. Nuha ei haittaa, tämä tuoksu tunuu räkänokassakin. Kulaus suussa jatkaa samaa rataa: suklaata, kanelia, lempeä katkero, jotain etäistä kuivattua hedelmää. Pientä kuivankatkeraa jälkimakua, jota sitäkin lieventää makea suklaisuus. Hmm. Mitä tästä nyt sanoisi? Olutmittarilla ei pojoja paljon tipu, mutta muuten yllättävän suunmukainen ja täyteläinenkin. Esimerkki siitä, että ei matala alkoholi (4,7 %) estä mestaria laittamasta pulloon muutakin kuin maltaitten huuhdevettä.
Joulukalenterin 16. päivä: Rekolan Panimon Talven Tähti
Fiskarsissa toimiva Rekolan Panimo on laittanut talven tuiverrusta torjumaan kahden kerroksen olutta. Alkon vahvuinen Talven Tähti päätyi joulukalenteriin, keskiolutversio maisteltiin muissa yhteyksissä. Kun tätä tukevampaa vertaa äsken maistettuun keskarivaihtoehtoon, makumaailma on aika lailla saman henkinen. Siinä, missä edellinen oli rungoltaan heiveröinen, tämä 5,6-prosenttinen on rotevampi ja ratkaisevasti ”oikeampi” versio….
Joulukalenterin 15. päivä: Olutpajan Talviolut
Olutpajan Jouluolut jo oli varsin hauska yllätys. Keskarivahvuuden alarajalla keikkuva raikas jano-olut, jolla ei tavanmukaisten joulumaltaitten kanssa ole paljon tekemistä. Talvioluellakin sama paja näyttää närhen värkit niille, joille maku ja alkoholiprosentti ovat sama asia. Itsekin olen monen oluen kohdalla uskotellut, että heiveröisyys johtuu alhaisista prosenteista. P-puhetta, panijan taidosta se on kiinni, jos lastaa heikolle hummalle liian raskaan lastin. Tämäkin olut on vain 4,2-prosenttinen, mutta kulauksellakaan ei jää lisävoltteja kaipaamaan! Olut on kolajuoman värinen, antaa hauskan, mutta pian laskevan maitokahvin värisen vaahdon. Tuoksussa leyhyy vahva makea, toffeinen mallas ja lieva paahde. Maku on vahvan maltainen, karamellinen ja saarisoleipämäinen. Vähän siirappia, ja humalaa vain nyhjäys hihasta. Aineksissa on vehnää, mutta eipä juuri tunnu. Makumuistot vievät Brittein saarille ja näihin Ridgewayn tonttuoluisiin. Toimii kyllä joulupöydässä. Jos kenellä on maksalaatikkoa esillä, tälle se sopii, mutta kaikki laatikot tykkäävät tästä.