• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen

Nakit ja Muusa

  • Reseptit
  • Ruokapuhetta
  • Arvostelut

Ruokapuhetta

Jääkellarilohta joulupöytään

17.12.2015 Kirjoittanut markku 5 kommenttia

Jääkellarinlohi valmiina. Suolaa se nahkapuoli ylöspäin. Kuva: Roni Lehti

Jääkellarinlohi valmiina. Suolaa se nahkapuoli ylöspäin. Kuva: Roni Lehti


Aikoinaan maan johtavana kulinaristina tunnetun konsuli Heikki Tavelan rapujen keitto-ohje on saanut Suomessa liki perustuslain aseman, mutta miltei yhtä tiukkaa jumalansanaa on Tavelan oppi jääkellarilohesta, joka lienee maailmankaikkeuden paras tapa laittaa joulupöydän suolainen lohiherkku.
Valitse raaka-aineeksi laadukasta, tuoretta lohta. Tavela vannoo aidon lohen nimeen ja haukkuu kirjolohta broileriksi. Tässä kohtaa voi jumalansanasta tinkiä, sillä oikeaa lohta on lähes mahdoton saada ja toisaalta kirjolohen laatu on nykyisin niin hyvä, että ainakin minulle se käy. Se on myös kotimaista ja sillä on WWF:ltä paremmat suositukset kuin Norjan rehulohella, jonka syömistä voi pitää lähinnä ympäristörikoksena. …

Lue lisää

Live! Kala! Livekala elää!

16.12.2015 Kirjoittanut markku 2 kommenttia

Ruokalajien historiaan jo painumassa ollut lipeäkala tekee paluuta jouluruokien aateliin. Suurten massojen ruokaa se ei vielä ole, mutta sen tosiystävät ovatkin sitten vannoutuneita addikteja. Lehdissä on juttuja, netti pursuaa reseptejä ja ravintolat tarjoavat lipeäkalaruokia. Kun vain saisi kaikki toimijat hylkäämään tuon pelottavan lipeä-myrkyllä hekumoivan nimen ja vaihtamaan sen hämäläismurteitten livekalaan. Live! Kala!
Tässä kaikki tarpeellinen, mitä livekalasta pitää tietää….

Lue lisää

J. J. Wecksell -seura 20 vuotta

9.12.2015 Kirjoittanut markku Kommentoi

Kirjailija Josef Julius Wecksellin nimikkoseura täytti syksyllä 2015 jo 20 vuotta. Muiden toimien ohella seura on ollut hyvin ruokamyönteinen. Kuuukausikokouksiin panimoravintola Koulun Wecksell-salissa kuuluu aina illallinen ja juhlapäivinä eli JJ:n syntymäpäivänä 19.3, ja jouluviikon joulutapaamisessa nautitaan aina kolmen ruokalajin illallinen ja mukana ovat myös avecit. Useimmiten illallinen on nautittu eri paikassa ja seura onkin vuosien aikan testannut liki kaikki parempaa ruokaa tarjoavat ravintolat Turussa. Tyyliin sopi, että 20-vuotisjuhlaillallisella 4.12.2015 Koulussa nautittiin myös laatuisa illallinen….

Lue lisää

Juu, juustosta löytyy

9.12.2015 Kirjoittanut markku Kommentoi

Herkkusuu.fi-sivusto on osannut kaivella esiin Amerikan ihmemaan Michiganissa toimivan  mediayhtiö KCCI:n tekaiseman uutisen, jonka se on poiminut paikallisen yliopiston tutkimussaavutuksista. Niiden mukaan juustolla on sama vaikutus ihmisen aivoihin kuin heroiinilla. Hiphuraa, juustokauppaan siis ja nuppi turvoksiin? …

Lue lisää

Flammekueche eli Tarte flambée

3.12.2015 Kirjoittanut markku 4 kommenttia

Ranskaan kuuluva Alsace – saksalaisittain Elsass – tunnetaan mainioista valkoviineistä ja sketch-1449158252734rankasta choucroutesta, kaali-makkara-läskiruoasta. Jo muutaman vuoden on meilläkin läpi lyönyt toinen alun perin maalaisruoka, sikäläisellä murteella flammekueche, ranskaksi tarte flambée ja saksaksi Flammkuche. Virheellisesti sitä kutsutaan Alsacen pizzaksi, mikä ei tee sille oikeutta. Se kyllä muistuttaa pizzaa, mutta on omia teitään syntynyt Alsacen ja Saksan Badenin ja Pfalzin maaseudulla, tarinan mukaan tarkalleen Strasbourgia ympäröivässä Bas Rhinin departementissa. Miespolvia ennen kuin koko Europaassakaan oli tuskin kuultu Napolin seudun juustolätystä….

Lue lisää

Vinkki: syö kinkkuvoileipä näin

1.12.2015 Kirjoittanut markku Kommentoi

Joulunaikaan yksi suuria välipalanautintoja on vuolla ylväästä kinkusta tukevia siivuja ja sijoittaa ne leivän päällysteeksi. Ja tietenkin reilu sinappihunta päälle! Mutta, mutta. Leivästä täytyy ottaa kiinni, jos sitä aikaa haukata, ja niinpä sormet ovat sinapintöhryssä. Lue siinä sitten uutta lahjakirjaa tai selaa tuoretta Aku Ankkaa. Ikäviä sinappitahroja tulee ja kirjojen ja lehtien divariarvo laskee….

Lue lisää

  • « Edellinen sivu
  • Sivu 1
  • Välisivut jätetty pois …
  • Sivu 6
  • Sivu 7
  • Sivu 8

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Muokataan historiaa: Mitä sanoi Kivi neitsytperunasta?
  • Cataplanan jäljillä Algarvessa
  • Nestemäinen salaatti
  • ”Siinä on ajuruohoa mausteena”
  • Kotkan posso ei ole possu

Avainsanat

Alsace anis Ateneum Beer Hunter bock flammekueche Georgia helles Hyvä Tuomas IPA jouluolut julbock juusto kaali kaalikääryle kala karitsanmaksa khinkali kinkku Laitilan Wirvoitusjuomatehdas lammas Lapin Kulta Lervig Lidl Liedon lihakauppa lipeäkala livekala maito makkara maksa Malmgård Mami olut Olutpaja Olvi pale ale peruna Rekolan Panimo siika sika silakka Sinebrychoff Stadin Panimo talviolut Vakka-Suomen Panimo

Viimeisimmät kommentit

  • Amy: Porkkana on kelpo porkkana
  • Markus Loisa: Haggis, tuo skottien lahja outoja ruokia pelkäävälle
  • markku: Kansallinen silakkalaatikko
  • Raimo Handolin: Kansallinen silakkalaatikko
  • MAKKARA – TUO MUOTTIIN TEHTY ELINTARVIKE – Molekyyligastronomia: Makkarassa on kaksi päätä

Arkistot

  • kesäkuu 2025
  • tammikuu 2025
  • elokuu 2024
  • heinäkuu 2024
  • helmikuu 2024
  • tammikuu 2024
  • joulukuu 2023
  • marraskuu 2023
  • elokuu 2023
  • toukokuu 2023
  • heinäkuu 2022
  • huhtikuu 2022
  • heinäkuu 2021
  • kesäkuu 2021
  • toukokuu 2021
  • huhtikuu 2021
  • maaliskuu 2021
  • helmikuu 2021
  • marraskuu 2020
  • lokakuu 2020
  • syyskuu 2020
  • elokuu 2020
  • kesäkuu 2020
  • toukokuu 2020
  • huhtikuu 2020
  • maaliskuu 2020
  • helmikuu 2020
  • tammikuu 2020
  • joulukuu 2019
  • marraskuu 2019
  • lokakuu 2019
  • elokuu 2019
  • heinäkuu 2019
  • kesäkuu 2019
  • toukokuu 2019
  • huhtikuu 2019
  • maaliskuu 2019
  • helmikuu 2019
  • lokakuu 2018
  • elokuu 2018
  • huhtikuu 2018
  • maaliskuu 2018
  • tammikuu 2018
  • joulukuu 2017
  • marraskuu 2017
  • lokakuu 2017
  • syyskuu 2017
  • toukokuu 2017
  • maaliskuu 2017
  • joulukuu 2016
  • marraskuu 2016
  • lokakuu 2016
  • syyskuu 2016
  • heinäkuu 2016
  • kesäkuu 2016
  • toukokuu 2016
  • huhtikuu 2016
  • maaliskuu 2016
  • helmikuu 2016
  • tammikuu 2016
  • joulukuu 2015
  • marraskuu 2015

Kategoriat

  • Alkuruoka
  • Arvostelut
  • Juomat
  • Juomat A-Ö
  • Kala
  • Kasvista
  • Kirjat
  • Leikelautanen
  • Liha
  • Makiat
  • Makkara
  • Makkara
  • Markku
  • Matkalla
  • Olut
  • Peruna
  • Reseptit
  • Ruokakaupat
  • Ruokapuhetta
  • Ruokasanakirja
  • Sika
  • Sillisalaatti
  • Syötävä taide
  • Syöttölät
  • Väkevät
  • Viinit
  • Ykköset
  • Yleinen
  • Yleiset

Footer

Instagram

Instagram has returned invalid data.

Copyright © 2025 · Nakit ja Muusa