Mauno Koivisto astui presidentin virkaan 27. tammikuuta 1982. Samana päivänä Ilta-Sanomat julkaisi kirjoittamani jutun otsikolla ”IS löysi Koiviston SYNNYINKODIN”. Otsikko oli virheellinen, sillä ei IS yhtään mitään löytänyt. Minä löysin. IS:n osuutta pienentää sekin, että kirjoitin jutun freelancerina, en lehden vakinaisena palkollisena. Myös kuvaaja Matti Kivekäs oli free. …
Porkkana on kelpo porkkana

DeliVerden vihannestiski Turun Kauppatorilla parhaaseen kesäporkkanoitten aikaan.
Nyt puhutaan porkkanasta, mutta aloitetaan aatteitten maailmasta. Yhteiskunnan tilaa pohtivat tutkijat, bloggarit ja some-kolumnistit surevat tätä nykyä asenteitten ja aatosten polarisoitumista. Poterot syvenevät ja barrikadit kohenevat eikä vanhasta kunnon konsensuksesta ole enää tietoakaan. Tämä näkyi kirkkaana kevään 2023 hallitusneuvotteluissa. Jo etukäteen osa puolueista paalutti omat rajansa ja varsinaisissa neuvotteluissa Petteri Orpo joutui parhaansa mukaan tasapainoilemaan eripuraisten osallistujien kanssa. Tästä päästäänkin sitten porkkanaan, mutta Winston Churchillin kautta. …
Makkarassa on kaksi päätä
Makkarassa on kaksi päätä, toinen pää ja toinen pää.
Toisen pään jos haukkaat pois, toinen aina jää.
Mikä ja mitä on makkara?
Useimmille rutinoituneille makkaranpurijoille makkaran selite on helppo: makkara on se mainio ruoka, joka löytyy marketin makkarahyllystä. Mutta jos makkaran syvin olemus alkaa askarruttaa, hiukan pitää nähdä vaivaa tietoja etsiessään, sillä nykyisin ei edes lainlaatija auta. Ennen olivat asiat toisin, oli tarkat pitoisuus- ja koostumusmääräykset ja A- ja B-luokat….
Unohda maggit ja knorrit – vaihda ne lipstikan umamiseen aromiin
Saksankielinen sana Liebestöckel tarkoittaa sananmukaisesti käännettynä lemmenkeppiä tai -kalikkaa. Hmm, luullakseni kiltimpikin mielikuvitus tässä saattaa lähteä laukalle. Toisaalta aiheesta, toisaalta aiheetta. Liebestöckel saksassa tai love-ache vanhassa englannissa oli pitkään suosittu afrosidiakki eli sen uskottiin nostattavan lempeä ja aivan erityisesti miesoletetun kuntoisuutta. Kyseinen yrtti on meilläkin varsin tuttu, nykyisin vähän arkinenkin lipstikka, jonka nimi tuli meille ruotsin sanasta libbsticka, mikä juuriltaan on sama saksan lemmenkeppi Liebestöckel. Eli samaa rakkauden viestiä vie suomenkin sana. …
Kenelle kuuluu borssikeitto?

Etelänukonputki (Heracleum sphondylium), josta tehtiin alkuaikojen borssi.
Venäjän propagandakoneisto rakentaa hullun kuninkaan Putinin johdolla sellaista Venäjä-narratiivia, jossa koetut ja tutkitut faktat kiistetään ja tilalle kasvatetaan totuudeksi oma fiktio. Ihan Putinin keksintöä tämä ei ole, ei likikään. Samaa tarinan muokkausta ja uusimista tehtiin jo Neuvostoliitossa, ja yhtä lailla omaa tarinaa runoili Hitlerin natsi-Saksa. Totuuden muokkaajille kelpaa raaka-aineeksi mikä vain, vaikkapa ruokakulttuuri, mistä Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova antoi oivan esimerkin vihaisessa borssikeitto-puheessaan….
Flammekueche, parempi kuin pizza
Ranskaan kuuluva Alsace – saksalaisittain Elsass – tunnetaan mainioista valkoviineistä ja rankasta choucroutesta, kaali-makkara-läskipadasta. Jo hyvän tovin on Suomenkin uuneissa rapsakoitunut toinen Alsacen kansallinen, talonpoikaislähtöinen eväs. Sikäläisellä murteella flammekueche, ranskaksi tarte flambée ja saksaksi Flammkuche. …