Nakit ja Muusa

Syötävä taide

Vilho Lampi – perunaa ja pontikkaa

Kirjoittanut Kommentoi

Helsingin HAMissa avattiin äsken erään suuren suosikkini, Vilho Lammen pienehkö, mutta hyvin kuratoitu näyttely. Pääosa töistä on Oulun taidemuseosta, mutta tärkein, tuo hyytävän liskomainen omakuva Turun taidemuseosta. Minä olisin tuon kuvan laittamassa maailman kaikkien omakuvien ylimmäksi ykköseksi. Se ei ole ruokakuva, mutta piti se laittaa tuohon ensimmäiseksi.

…

Lue lisää

Kahvila Kultainen Kissa AmosRexissä

Kirjoittanut Kommentoi

Helsingin AmosRex-museossa on menossa erinomaisen hieno Birger Carlstedt -näyttely, jonka nimikin julistaa likeisyyttä suun ja vatsan nautintoille. Kultainen kissa – Le Chat Doré oli Carlstedtin suunnittelema kahvilla Helsingin Unioninkadulla, ja nyt sen interiööri on siirretty museon yhteen tilaan ja siellä voi pistäytyä kahvilla tai drinkillä ja fiilistelemässä 30-luvun tunnelmia. Ruokataiteen ystävälle näyttelyssä on monta todellista herkkupalaa. Poimin niistä tähän muutaman maistuvimman.

Köksä

”Ruokaisin” näyttelyn töstä on Köksä (1944), jossa keittäjätär vuolee siivua mehevästä, silavaraitaisesta kinkusta ja ohessa odottavat kuorijaa kelpo kynsilaukat ja purjot. Kinkku tässä selvästi on fokuksessa ja kuin valokeilassa, kun taas hieman tympääntyneen näköinen köksä jää jopa hiukan varjoon.

Toinen suosikkini on Picnic (1933), jota näyttelyluettelo vähän leikillä sanoo muunnelmaksi Edouard Manet’n kuulusta Aamiainen ruohikolla -teoksesta. Turhaa vähättelyä, sukulaisuus on ilmeinen ja jopa tietoisen ilkikurinen: Manet maalasi vain naiset alasti, moderni Carlstedt nokitti ja riisui miehenkin. Alastomuus tässä vain näyttaytyy kovin uhkarohkeana. Kuvan oikeaan laitaan on laitettu jättiukonputkia, jotka nykytietämän mukaan voivat polttaa naturistin pakaroita pahoinkin. Muuten miljöö komppaa Manet’a ja picnic-korikin on asemoitu samaan nurkkaan.

Picnic

Picnic-teema toistuu kubismiin kallellaan olevassa Aamusta iltaan -freskossa, jonka Carlstedt toteutti 1949 A. Ahlströmin Kauttuan tehtaan ruokalaan. Metka tapaus: BC tuli kisassa kolmanneksi, mutta hänen työnsä toteutettiin, ja se on siellä yhä. Kuvassa on esillä ilmeisestikin paikallisen Pyhäjärven kalastustunnelmaa ja tarjolla näyttää olevan mm. mehevää siikaa.

…

Lue lisää

Paska kattaus

Kirjoittanut Kommentoi

SYÖTÄVÄ TAIDE. Turun uusi Taidehalli avattiin helmikuun lauantaina 9. päivänä Vanhalla Raatihuoneella. Sunnuntaina kävin sen kamalan lumimyräkän läpi korkkaamassa. Tässä näyttelyn ruokatarjonta: paskaa keramiikassa. Muu vähän mietitytti. 
…

Lue lisää

Bröderna von Wright

Kirjoittanut Kommentoi

Wilhelm von Wright, Riippuvia sorsia 1851


Ferdinand von Wright, Kuolleita pyitä keittiön pöydällä 1847


Ateneumin komeaan von Wright -veljesten näyttelyyn meneehelposti vähän kuin pakkopullaa nauttimaan: täytyyhän ne valokuvantarkkojen lintutaulujen maalarit katsastaa.  Mutta haloo ja huomio, ei veljesten tuotanto ole pelkkää taistelevaa metsoa tai koulun havaintotaulua luonnon ihmeistä. Löytyy monia muitakin ulottuuvuuksia, ja aikaa kannattaa varata läpijuoksua enemmän. Ruokataulujen bongaajaakin veljekset hemmottelevat.
Mitään gourmetmaalareita Ferdinand. Wilhelm ja Magnus eivät toki olleet, mutta kovasti ilahduin parista metsämiehen lintusaalista esittävästä asetelmasta. Toisen oli maalannut veli Wilhelm (Riippuvia sorsia 1851) ja toisen veli Ferdinand (Kuolleita pyitä keittiön pöydällä 1847). Molemmissa on läsnä vahva lintupadan tai -muhennoksen tuoksu. Sorsien kanssa pataan on menossa porkkanaa ja jotain tykötarvetta tinamukista ja savikulhosta. Lupaavasti roikkuu seinälla puinen kapusta valmiina keitosten hämmentelyyn. Pyyt ovat saamassa pataseurakseen porkkanaa, naurista ja perunaa (pottua tuo kimpale lienee). Nämä lintujen lisukkeet viestivät katsojalle vahvasti sitä tarkoitusta, mitä varten nämä linnut ovat ainoansa menettäneet: ne eivät ole vain saalista, trofeita, vaan ennen muuta ruokaa ja muistuttavat vähän kirjurihenkisten (tai sellaisiksi leimautuneitten) lintukirjakuvittajien luontosuhteen pragmaattisuudesta. Kerrassaan mainiot työt! Jo niiden takia näyttely kannattaa katsoa.

Magnus von Wright, Hedelmäasetelmä 1965


Magnus von Wright, Omena-asetelma 1863


Muuten näyttely liikuu ruokagenressä vähemmän. Muutamia taidokkaita hedelmäasetelmia löytyy, kuten oheinen Magnuksen Hedelmäasetelma (1865), jossa huomio kiintyy valokuvamaisesti kuvattuun pöytäliinaan ja sen kukka-aiheiseen koristeompeleeseen. Omalla pelkistyneellä tavallaan on myös Magnuksen Omena-asetelma (1863) hieno: paitsi taitavasti kuvattuja omenia, teoksen sommittelu on epäsovinnainen ja lähentelee klassista kultaista leikkausta.
Satsin viimeinen on myös ruokataulu. Tosin Ferdinandin Kotka (1877) ei esitä meidän ruokaamme, mutta sitäkin realistisemmin ja vakuuttavammin kotkan ruokaa, surkeasti parkuvaa metsokukkoa, jonka hätä on kuvattu tunteikkaammin kuin kotkan raivokkuus konsanaan.

Ferdinand von Wright, Kotka 1877

Syötävää taidetta: Peruna!

Kirjoittanut Kommentoi

Käyn ahkerasti museoissa ja taidenäyttelyissä, joissa minua aina kiinnostaa, miten ruoka on taiteessa päässyt esille. Mikäli erityistä kieltoa ei ole, kuvaan parhaani mukaan kiinnostavat työt. Useimmiten kännykälläkin saa siedettäviä kuvia, mutta joskus teoksen esillepano on niin haastava, että kunnon kuvaa ei saa. Näitä kuvia olen julkaissut eräässä suljetuss Facebook-ryhmässä, ja nyt ajattelin tuoda niitä myös tälle sivustolle. Niistä kun saa paitsi visuaalista iloa, myös kosolti muuta, kun kuvien taakse viitsii mennä.
Viime joulun ja uudenvuoden välipäivinä kävin Helsingin Taidehallissa katsomassa vuodenvaihteessa päättyneen näyttelyn Sammon laajoista kokoelmista. Sieltä löytyi pongattavaa enemmänkin. Kuten yhtä rakkauttani, perunaa, vieläpä neitsytperunaa. Kas tässä.

Pentti Kaskipuro, Perunakulho 1984


Pentti Kaskipuro, Punajuuri 1980


Ruokataiteiljana(kin) tunnetun Pentti Kaskipuron ruoka-aiheiset työt edustavat hänelle tunnusomaista vähäeleistä kuivaneula- ja akvatintagrafiikkaa, jonkalaista tapaa usein taidetietoisten ihmisten keittiöitten somisteena. Tuttuja ovat siivutetut limput, erilaiset sienet ja kasvikset sekä makkarat. Sammon kokoelmissa niistä olivat esillä Perunakulho (1984) sekä Punajuuri (1980). Kun katselee tarkemmin kuvia, huomaa että kulhon pottujen joukkoon on luikahtanut myös yksi punajuuri. Siitähän voisi symbolisti Robert Langdon vetää mitä johtopäätelmiä vain, mutta eiköhän nämä hienot grafiikantyöt ole nähtävä ennen muuta arvonantona arkiselle ruoalle, jota taiteilija näin fokusoimalla onnistuneestia glorifioi.
Toinen perunatyö oli Simo Hannulan hauska Varhaiperunankylvö (Toukokuu). Vuosiluku vahvistaa, että teos kertoo varsin toisesta, varhemmasta varhaisperunakulttuurista kuin tämä meidän aikamme todellisuus. Teoksen lisänimi Toukokuu tekee ymmärrettäväksi kylväjien kesäisen asun ja pitkälle ehtineen kevään. Nykyäänhän varhaisperuna kylvetään jo helmi-maaliskuussa, jolloin isännät ja emännät eivät bikineissä pellolla heilu. Professionaalia touhu kuitenkin ainakin jossain mitassa näyttää olevan, sillä kottikärryllinen siementä viittaa kotitarvetta suurempiin satotoiveisiin. Tosin tällä kylvöajankohdalla ei neitsytperunaa saada lakkiaisiin, tuskin juhannuspöytäänkään. Itse asiassa näitä heinäkuun perunoita ei ainakaan meillä edes varhaisperunoiksi kutsuttu; ne olivat vain uusia perunoita. Näin se taide meille kertoilee kulttuurin muutoksista.

Simo Hannula, Varhaisperunan kylvö 1985