O Mat – Oi Ruokaa!

Marko ja Päivi Palovaaran luotsaama O Mat -ravintola Kirkkonummen Citymarketin kulmalla on ollut yksi suosikkini jo sen perustamisesta 2010 alkaen. Yksinkertaisesti siksi, että se vastaa aika pitkälti sitä ravintolaihannetta, joka minulla on. Samaa heimoa kuin Turun Mami ja Kivi, helposti lähestyttävä, hyvähenkisen kodikas ja keittiöltään pettämätön. Oli ilo lukea, että O Mat on avattu myös Tapiolan Ainoassa, jonka saavutettavuus on ilman autoa pääkaupunkiseudulla liikkuvalle toista luokkaa kuin emopaikan. Kirkkonummelle pääsee toki Turun suunnan junalla, mutta harvakseen. Ainoan alakertaan tulee Helsingistä länsimetro, jolla matka taittuu usein ja juoheasti. Ja jos päiväsaikaan tulee, voi samalla bongata, mitä tarjoaa kivenheiton päässä oleva Espoon laadukas taidetemppeli EMMA.

Ensi käynti Tapiolan O Matiin osui lauantaihin, jona Hesarin NYT-liite arvioi paikan ja luettuna oli myös äskettäin ilmestyneen Option arvio. Oltiin liikkeellä isolla porukalla ja ajankohta oli myöhäinen iltapäivä. Sisääntulo hieman säikäytti: vastaaotossa puhuttiin vain englantia, mikä toivottavasti ei muodostu maan tavaksi. Englantia pitää laadukkaassa ravintolassa toki osata, mutta suomen lisäksi. Onneksi salissa sentään kävi suomi.

Kirkkonummen paikkaan verrattuna miljöö on varsin toisenlainen. Tila jo on paljon isompi, tyylikkään tummasävyinen ja avara. Isossa avokeittiössä paiski töitä puolen tusinaa lippispäistä kokkia, Marko Palovaara yhtenä joukossa.

Henkilökunta oli ystävällistä ja rentoa, mutta isomman joukon tilausten selvittely ei käynyt ihan sujuvasti, ja joku sai väärän annoksenkin– mikä toki ripeästi korvattiin tilatulla. Harmillisinta oli, että tarjolle tuli lista, joka oli aika suppea eikä ollut se sama, joka löytyi ravintolan nettisivuilta. Itse kaipasin NYTissä kehuttua sitruunasilakkaa, joka sitten kysyttäessä löytyikin. Selvisi, että ryhmälle tarjottiin suppeampaa versiota paikan vakiolistasta. Tätä ratkaisua ei voi kiittää, sillä ryhmä oli varta vasten netin listaa lukemalla valmistautunut tilaamaan annoksensa ilman jahkailuja paikan päällä. Toinen listaongelma tuli vastaan juomissa. Ryhmä oli olutpainotteinen ja kaipasi olutlistaa, joka löytyikin, mutta vasta erikseen kysyttäessä. Sinänsä lista osoittautui kiitoksen arvoiseksi, valikoimaa oli kyllin ja muualtakin kuin isoilta toimijoilta.

Ruoan tulo kesti hieman, mutta ei liikaa, kun ottaa huomioon ryhmän koon. Jälkeenpäin esitetyissä kommenteissa ei moitteita kuulunut sen paremmin mausta kuin hinta-laatu-suhteesta. Itse sain siis tilattua alkuruoaksi Hareng-nimellä listalla ollutta sitruunamarinoitua silakkaa, siianmätiä ja perunakreemiä. Pääruoaksi valitsin Corégone lavaret -annoksen, joka sisälsi paahdettua siianseläkettä, karamellisoitua maa-artisokkaa, palsternakkapyreetä ja vermuttikastiketta.

Alkusilakka ei ollut vain hyvää, se oli kenties paras versio marinoidusta silakasta, jota konsaan olen syönyt. Sitruunan happo ei ollut syönyt silakan omaa makua, vaan tasapainotti sitä loistavasti. Mäti antoi kalanmaulle lisäulottuvuutta ja perunakreemi tuki kokonaisuutta lempeästi. Unohtumaton annos! Jos olisin Palovaara, tekisin siitä paikan signature-annoksen, joka olisi aina saatavilla.

Tämän jälkeen siialla oli epäkiitollinen kisapaikka, jonka se täytti urheilukielellä parhaansa yrittämällä ja katsoen, mihin se riittää. Riittihän se, ei mitaleille, mutta käypään perussuoritukseen. Filee oli oikeaan kypsyyteen paahdettu (vai sittenkin paistettu?) ja hieno vermuttikastike toimi oivasti. Muu kama lautasella sekoittui hiukan liikaa; makua oli mukavasti, mutta osien keskinäinen ryhti oli hiukan hukassa.

Yleisvaikutelma ateriasta oli kuitenkin erittäin positiivinen. Pienen alkuhämmingin ja listaseikkailun jälkeen käteen jäi kympin alkuruoka, kasin pääruoka ja vähintäinkin kasin olutlista. Hinnat olivat kutakuinkin tämän tason ravintoloitten à la carten luokkaa: silakka-alkuruoka 12,90 e ja pääruokasiika 18.80 e. Tämän jälkeen Tapiolassa käyntiin on kolmaskin syy, erään kyläpaikan ja EMMAn lisäksi.