• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen

Nakit ja Muusa

  • Reseptit
  • Ruokapuhetta
  • Arvostelut

Arkistot: joulukuu 2015

Joulukalenterin 3. päivä: Rocking Rudolph

3.12.2015 Kirjoittanut markku Kommentoi

ruddolphJoulukuun kolmantena kalenterista tarjoutui maistettavaksi brittiläisen Hardys & Hansons -panimon Rocking Rudolph Christmas Ale. Punertavan kuparisen alen vaahto laski pikaisesti, tuoksussa löyhähti mallasta ja pähkinää. Hulaus suuhun pakotti tarmokkaasti maistelemaan, sillä kevyeltä juoma kielen päällä maistui. Löytyi sieltä vähän toffeekarkkia, ja humalaa sen verran, että jälkimaku viivähti katkeran puolelle. Urheilussa tämmöisellä kropalla juostaan pitää matkaa, kuulasta tai pikamatkoista ei kannata haaveillakaan. Pitkään tämän kanssa voi myös lipitellä, sillä 4,2 prosenttia ei heti päähän kihahda. Sen verran makeutta löytyi, että Rokkaava Punakuono nöyrtyy kiltisti laatikoitten ja sinappihuntuisen kinkun palvelukseen.

Laitilasta pale ale -folköliä!

3.12.2015 Kirjoittanut markku Kommentoi

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas lykkäsi markkinoille lystin uutuuden, vain 3,5-prosenttisen Pale Alen. Ihan uusi neronleimaus ei matala-alkoholinen olut ole. Jokunen vuosi sitten porilainen Beer Hunter’s teki mainion Mufloni Single Hop Simcoen, joka on yhtä mieto, mutta silti äärest maukas – voitti jopa Vuoden olut -tittelin. Samoin lagerpuolella on jo muutaman vuoden ollut tarjona Hartwallin Sinisen 3,5-versio. Joku muukin on ja Ruotsissahan näitä II-luokan folkölejä ovat ruokakaupat täynnä….

Lue lisää

Flammekueche eli Tarte flambée

3.12.2015 Kirjoittanut markku 4 kommenttia

Ranskaan kuuluva Alsace – saksalaisittain Elsass – tunnetaan mainioista valkoviineistä ja sketch-1449158252734rankasta choucroutesta, kaali-makkara-läskiruoasta. Jo muutaman vuoden on meilläkin läpi lyönyt toinen alun perin maalaisruoka, sikäläisellä murteella flammekueche, ranskaksi tarte flambée ja saksaksi Flammkuche. Virheellisesti sitä kutsutaan Alsacen pizzaksi, mikä ei tee sille oikeutta. Se kyllä muistuttaa pizzaa, mutta on omia teitään syntynyt Alsacen ja Saksan Badenin ja Pfalzin maaseudulla, tarinan mukaan tarkalleen Strasbourgia ympäröivässä Bas Rhinin departementissa. Miespolvia ennen kuin koko Europaassakaan oli tuskin kuultu Napolin seudun juustolätystä….

Lue lisää

Joulukalenterin 2. päivä: Hoppy Xmas

2.12.2015 Kirjoittanut markku Kommentoi

hoppy-christmasJoulukalnetrista pullahti toisena päivänä eilisen, jos nyt ei veli tai sisko, niin käly tai lanko ainakin. Kyseessä on skottipanimo BrewDogin jo aiempinakin jouluina tutuksi tullut Hoppy Christmas. Nimikin lupaa timakkaa katkeroa ja sitä lupaa panimon nettisivukin:
If you need a little more spark from your seasonal beer, aside from the comforter of Santa Paws, we’re also re-releasing our hop-forward Festive Pale Ale, Hoppy Christmas. A 7.2% hymn to Simcoe, this one has 70 IBU’s in its stocking. Ever envied those people who celebrate Christmas on the beach? Turn up the fire, close your eyes and this beer will – almost – get you there.…

Lue lisää

Kiehu, maito, kiehu!

2.12.2015 Kirjoittanut markku 2 kommenttia

600x600rValio on näinä päivinä tuomassa kauppoihin jo vuoden päivät lupaillun uuden Kiehu-maidon. Erikoista siinä on se, että se ei pala pohjaan niin helposti kuin tavallinen maito.
Niksinä on se, että Valion tutkijat ovat onnistuneet poistamaan maidosta pääosan sen sisältämästä herasta. Ja herahan on juuri se, mikä maidon polttaa pohjaan ja alentaa voinkin kuumuudenkestävyyttä – voinhan  voi jokainen kotonaan helposti kirkastaa eli juuri poistaa heran….

Lue lisää

Vinkki: syö kinkkuvoileipä näin

1.12.2015 Kirjoittanut markku Kommentoi

Joulunaikaan yksi suuria välipalanautintoja on vuolla ylväästä kinkusta tukevia siivuja ja sijoittaa ne leivän päällysteeksi. Ja tietenkin reilu sinappihunta päälle! Mutta, mutta. Leivästä täytyy ottaa kiinni, jos sitä aikaa haukata, ja niinpä sormet ovat sinapintöhryssä. Lue siinä sitten uutta lahjakirjaa tai selaa tuoretta Aku Ankkaa. Ikäviä sinappitahroja tulee ja kirjojen ja lehtien divariarvo laskee….

Lue lisää

  • « Edellinen sivu
  • Sivu 1
  • Välisivut jätetty pois …
  • Sivu 4
  • Sivu 5
  • Sivu 6
  • Sivu 7
  • Seuraava sivu »

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Cataplanan jäljillä Algarvessa
  • Nestemäinen salaatti
  • ”Siinä on ajuruohoa mausteena”
  • Kotkan posso ei ole possu
  • Luutnantti Lindströmin punajuuripihvi

Avainsanat

Alsace anis Ateneum Beer Hunter bock flammekueche Georgia helles Hyvä Tuomas IPA jouluolut julbock juusto kaali kaalikääryle kala karitsanmaksa khinkali kinkku Laitilan Wirvoitusjuomatehdas lammas Lapin Kulta Lervig Lidl Liedon lihakauppa lipeäkala livekala maito makkara maksa Malmgård Mami olut Olutpaja Olvi pale ale peruna Rekolan Panimo siika sika silakka Sinebrychoff Stadin Panimo talviolut Vakka-Suomen Panimo

Viimeisimmät kommentit

  • Amy: Porkkana on kelpo porkkana
  • Markus Loisa: Haggis, tuo skottien lahja outoja ruokia pelkäävälle
  • markku: Kansallinen silakkalaatikko
  • Raimo Handolin: Kansallinen silakkalaatikko
  • MAKKARA – TUO MUOTTIIN TEHTY ELINTARVIKE – Molekyyligastronomia: Makkarassa on kaksi päätä

Arkistot

  • tammikuu 2025
  • elokuu 2024
  • heinäkuu 2024
  • helmikuu 2024
  • tammikuu 2024
  • joulukuu 2023
  • marraskuu 2023
  • elokuu 2023
  • toukokuu 2023
  • heinäkuu 2022
  • huhtikuu 2022
  • heinäkuu 2021
  • kesäkuu 2021
  • toukokuu 2021
  • huhtikuu 2021
  • maaliskuu 2021
  • helmikuu 2021
  • marraskuu 2020
  • lokakuu 2020
  • syyskuu 2020
  • elokuu 2020
  • kesäkuu 2020
  • toukokuu 2020
  • huhtikuu 2020
  • maaliskuu 2020
  • helmikuu 2020
  • tammikuu 2020
  • joulukuu 2019
  • marraskuu 2019
  • lokakuu 2019
  • elokuu 2019
  • heinäkuu 2019
  • kesäkuu 2019
  • toukokuu 2019
  • huhtikuu 2019
  • maaliskuu 2019
  • helmikuu 2019
  • lokakuu 2018
  • elokuu 2018
  • huhtikuu 2018
  • maaliskuu 2018
  • tammikuu 2018
  • joulukuu 2017
  • marraskuu 2017
  • lokakuu 2017
  • syyskuu 2017
  • toukokuu 2017
  • maaliskuu 2017
  • joulukuu 2016
  • marraskuu 2016
  • lokakuu 2016
  • syyskuu 2016
  • heinäkuu 2016
  • kesäkuu 2016
  • toukokuu 2016
  • huhtikuu 2016
  • maaliskuu 2016
  • helmikuu 2016
  • tammikuu 2016
  • joulukuu 2015
  • marraskuu 2015

Kategoriat

  • Alkuruoka
  • Arvostelut
  • Juomat
  • Juomat A-Ö
  • Kala
  • Kasvista
  • Kirjat
  • Leikelautanen
  • Liha
  • Makiat
  • Makkara
  • Makkara
  • Markku
  • Matkalla
  • Olut
  • Peruna
  • Reseptit
  • Ruokakaupat
  • Ruokapuhetta
  • Ruokasanakirja
  • Sika
  • Sillisalaatti
  • Syötävä taide
  • Syöttölät
  • Väkevät
  • Viinit
  • Ykköset
  • Yleinen
  • Yleiset

Footer

Instagram

Instagram has returned invalid data.

Copyright © 2025 · Nakit ja Muusa