Vuonna 1996 perustettiin Suomalainen Markku-liitto. Se täytti täysissä voimissaan 10 vuotta vuonna 2006 (ja täytti 20 vuotta upeasti 2016). Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi tehtiin komea juhlakirja, joka on aikaa sitten myyty loppuun. Kirjoitin siihen laajan juttupaketin Markku-nimestä. Siitä on lyhennelmä liiton kotisivuilla, mutta laajaa kokonaisuutta ei pääse lukemaan muut kuin ne, jotka kirjan aikanaan ostivat. Kun vielä satuin tietoneeni uumenista löytämään käsikirjoituksen, päätin laittaa tarinan näille sivuille. Olen tekstiä ajantasaistanut ja hieman muokannut, mutta kaikki faktat ovat tallella – ja vähän enemmänkin. Tässä alla ensimmäinen osa, silmäys ihmisen etunimiin yleeensäkin.
Nomen est omen – Nimi on enne
Markkuliiton ikimarkut, perustajaisät Markku Sandell, Markku Haapio ja Markku Salminen.
Kustaa Vilkuna sanoo Etunimet-kirjassaan näin: ”Etunimi on ihmisen yksilöllisin ulospäin suuntautuva tiedottaja, hänen ominaisleimansa. Se on tärkeä ja salaperäinen osa ihmistä, ikään kuin erityinen olento, joka ilmentää kantajaansa.” Latinasta on tuttu lause ”nomen est omen”, nimi on enne. Etunimi muodostuu yleisimmin 2-3 tavusta, alle 10 kirjaimesta, mutta näinkin vähillä kielen symboleilla ihmisestä syntyy tietty mielikuva, antaa hänelle leiman, joka erottaa hänet muista ihmisistä, Kallen Villestä, Paavon Alposta ja Reinon Markusta.
Ihminen myös kantaa nimeään omalla tavallaan, antaa sille oman sävynsä. Paperinkääntöviraston ylijohtaja-Markku on epäilemättä läpi elämänsä Markku, pubissa viihtyvä kirvesmies-Markku taas todennäköisesti Make tai Makke. Etunimen tärkeys, sen vahva leimaava voima taas on saanut etenkin taitelijat käyttämään sala- tai taiteilijanimiä. Lipsasen Ilkka on Danny, Hammarbergin Antti oli Irwin ja Puupposen Simo pakinoi Aapelina. Iloinen poikkeus on Puputin Markku, joka ei ole raatsinut muuttaa hienoa etunimeä, vaan esiintyy sukunimeltään Arona.
Etunimen ritualistinen merkitys näkyy mm. kirkollisissa nimenmuutoksissa. Paaviksi valittu ottaa aina uuden nimen, kuten Jorge Mario Bergoglio Franciscuksen. Sama käytäntö on ortodoksisen kirkon luostareissa. Kun muuan Risto Jääskeläinen meni Valamon luostariin, hänestä tuli veli Kristoforos, mutta kun hän antoi munkkilupauksen, hän sai nimen Ambrosius, jonka nimisenä hän nyt hoitaa kirkossa piispan virkaa.
Nimellään köyhä koreilee?
Kun ihminen alkoi nimetä itseään ja kumppaneitaan, riitti pitkään yksi nimi. Jossain vaiheessa alettiin tarvita lisänimiä, joista sitten muokkaantui sukunimi. Kahta etunimeä on paremmissa piireissä alettu käyttää 1700-luvulla ja mallina oli ruotsalainen muoti-ilmiö. Rahvaan piiriin tapa levisi Etelä-Suomessa 1800-luvulla. Itä-Suomessa oltiin pisimpään yksinimisiä, mikä johtuu Venäjän vaikutuksesta. Venäjällä on nytkin laissa kielletty useamman kuin yhden etunimen käyttö.
Yli kolmea etunimeä on meillä käytetty vähän ja nykyinen nimilaki sen kieltääkin (tosin uutta lakia valmistellaan ja se todennäköisesti tulee sallimaan neljäkin etunimeä). Nykyisin meillä lähes 80 % lapsista saa kaksi etunimeä. Vain yhdellä joutuu pärjäämään muutama prosentti, kolmella nimellä rehentelee 15-20 % lapsista.
Almanakassa meillä on nykyisin (2015) 873 nimeä. Näiden joukosta yli 90 % kansasta löytää etunimensä. Silti käytössä on yli 30 000 erilaista nimeä, joista toki selvä enemmistö on annettu vain kerran. Markun johdannaisiakin näissä nimissä on toistakymmentä.
Nimistä osa on tyypillisesti ensimmäisiä eli kutsumanimiä ja osa taas tyypillisiä kakkosnimiä. Tilastoista näkyy, että noin puolet ensimmäisistä nimistä ei koskaan ole toisena nimenä ja noin neljännes nimistä esiintyy vain toisena nimenä. Yleensä ensimmäinen nimi on kaksitavuinen, helppo ja iskevä – ja melko sovinnainen. Kakkosnimi on useimmiten kolmetavuinen ja voi olla ensimmäistä paljon erikoisempi – tyyliin Matti Hieronymus Virtanen. Nimistöntutkija Eero Kiviniemi puhuu ”viskurilaista”. Tämän mukaan korvalle on kivampaa kuulla nimiparin raskaampi osa lopussa. Yleinen nimiyhdistelmä Markku Juhani soljuu mukavammin kuin Juhani Markku.
Markku ja myös Marko esiintyvät useimmiten kutsumanimenä ja harvoin kakkosniminä. Sen sijaan saman nimiperheen Markus on ollut hyvin suosittu kakkosnimikin.
Nimien suosio vaihtelee
Jokainen voi huomata, että nimien suosio vaihtelee. Tutkittua tietoa on se, että nimien suosion vaihtelu on hyvin johdonmukaista ja säännöllistä. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että vaihto tapahtuu noin kolmen sukupolven välein. Eli kulloinkin nimenantovuorossa oleva sukupolvi hylkää oman ikäluokkansa, vanhempiensa ikäluokan ja vielä isovanhempiensa ikäluokan nimet, mutta sitä vanhemmat nimet kelpaavat. Suurille ikäluokille ei olisi juolahtanut mieleenkään antaa lapselleen nimeksi Frans, Otto, Ida tai Alma, mutta heidän lastensa lasten niminä ne ovat jo varsin yleisiä.
Markun suosio oli huimimmillaan 1950-luvulla. Tänään Markkuja kastetaan varsin harvoin ja nimien suosiosyklistä voi päätellä, että seuraavan kerran Markkuja alkaa vilistä lastentarhoissa, kun nykyisten Verojen ja Fransien lapset nimeävät omia lapsiaan. Eli noin puoli vuosisataa, ehkä vähän vähemmän.
Sykliä voi horjuttaa vain joku nimeä kantava sankari, jonka fanit antavat tämän nimeä lapsilleen. Teemu Selänteen mukaan on kastettu laumoittain Teemuja, Veeti Kallion mukaan Veetejä. Curling-kapteeni Markku Uusipaavalniemi, näyttelijä Markku Toikka, laulaja Markku Aro tai rallikuski Markku Alén eivät ole nimisykliä suuresti heiluttaneet.
Markku-liiton vaakuna.
Toisessa osassa syvennymme Markku-nimen historiaan.
Vastaa