Kaikenlaiset hienot puheet ja tarinat tuppaavat alkamaan juhlavasti: Jo muinaiset roomalaiset…
Tämän hetken kultaherkusta, neitsytperunasta ei tarinaa, ikävä kyllä, voi näin aloittaa, sillä perunasta, saati varhaisesta sellaisesta eivät roomalaisparat osanneet vielä edes unta nähdä. Tämä ei tosin estänyt Veikko Huovista laittamasta eräässä novellissaan Kylli Ilmarisentytärtä tekemään Jeesukselle silakkalaatikkoa, johon tunnetusti tarvitaan silakkaa ja perunaa. Vaikka siis eipä löydy Genesaretin järvestä silakkaa ja perunakin kasvatti mukuloitaan Jeesuksen ja siis myös roomalaisten aikaan vielä vain Andien rinteiltä.
Perunakauppaa Neitsytperunafestivaalilla 2025.
Mutta jos hieno kirjailija Huovinen noin viljelee anakronismeja, niin miksemme mekin. Mitäpä jos Aleksis Kivi olisikin kertonut Seitsemässä veljeksessä luolaan suljetusta miehestä tällä tavoin: ”Kerrotaan, että viisi mustaa sonninsarvea ilmestyi äkisti miehelle luolan seinään. Koska hän nyt aukaisi ensimmäisen sarven, niin lappasipa siitä ulos kapan verran vasta kuokittuja neitsytperunoita, somia Siiklejä kuin linnunmunat. Toisesta sarvesta taasen versoi raikkaita Lindrothin tillinoksia ja kolmannesta koukki hän parasta meijerivoita perunoitten höysteeksi. Neljännestä tipahteli kauniisti vuoltuja sillin siivuja ja viidennestä kuohahti miehelle raikasta olutta aterian palanpaineeksi. Tarvitsiko sitä parempaa trahtamenttia, joutilas mies.”
Noin kertoi Aleksis-veli, mutta mitenkä sitten mahtaisi uudella muotilla sanailla Linnan Väinö, toinen kansalliskirjailija. Kaikki me muistamme, miten Hietanen ruinaa Mäkilältä jotain suupalaa, krapula kun miestä piinaa. ”An mul keittiölt muutama varhanen peruna. Mnuu hiuko nii pirust. Aliupseerikouluski sut vähemmäl päästi. Kyl sää siit palkka saisit pari kol potaatti antta. Tai oikiasti viis.” Ja lopulta Mäkilä tuli, yksi pikkuruinen neitsytperuna, mikä lie Timo kourassaan. ”Syöt sen piilos sitten. Muutoon mää saan koko sakin kimppuuni. Ja älä tuu pyytähän mitään vähiin aikoihin.” Hietanen kiitti ja kumarsi: ”No kyl mää täl pärjään pual vuat. Kiitoksii vaa kauhia pal. ”
Suloisia Annabellejä valmiina kattilaan.
Noin siis olisivat saattaneet neitsytperunasta kirjoittaa kansalliskirjailijat. Ja kun Tiktok ei taida antaa nuorisolle opastusta näitten herkullisten perunoitten syömiseen, kutsutaan oppimestariksi Aapeli, jonka Pikku Pietarin piha -kirjassa Karoliina antaa perunoille kyytiä: ”Hän otti hyppysiinsä kuuman neitsytperunan. Naks ja se oli kauniisti kahtia, toinen puolikas toisessa, toinen toisessa kädessä. Veitsellä nokare voita toisen Siikli-puolikkaan nokkaan ja tsup, sinne meni. Kuoret olivat Karoliinan sormissa, makea sisus suussa. Sen jälkeen oli toisen Siiklin puolikkaan vuoro. Ja niin edelleen alusta loppuun ja lopusta alkuun. Koko toimitus kävi kuin tanssi vaan, leikiten ja helposti, kuin ennenkin neitsytperunaa syöneeltä ainakin.”
Ja lopuksi kuvitteellisen Ping-dynastian aikaan eläneen niin ikään kuvitteellisen haikurunoilija Hikiki Siiklin 5+7+5-tavuinen haiku neitsytperunalle:
Varhainen Siikli
herkkusuun lautasella
syöjänsä hotkii.
Voiko tästä kesäinen ruoka enää ehommaksi tulla?