Joulukalenterin 7. päivä: Koff

Pikkujoulun ja itsenäisyyspäivän juhlakausi tuottaa joulukalenteriin viivytyksiä. Ei niin, että luukkuja ei ehtisi avata, ei toki. Luukkujen sisällöstä vain ei heti ehdi kirjoittaa, semminkin kun pikkaista hiphoppia aivosoluille aihettavan luukun pääsee avaamaan vasta iltapuhteella. Seitsemännen päivän kohdalta vielä tupsahti oluita oikein kaksin kappalein. Kyseessä on Sinebrychoffin Jouluolut, jota on kahta sorttia, keppanavahvuista 4,6-prosenttista ja Alkon vahvuista 6,0-prosenttista. Koffilla on jo kahdeksana vuotena ollut tapana nostaa jouluoluen profiilia keskittämällä mallashankinnan yhdelle, nimetylle tilalle. Tästä kertoo kaulaetiketin ponteva Lähiolutta-teksti. Tänä vuonna mallasohra on tullut Mäntälästä Linnaisten kartanon pelloilta, joita viljelee jo ties kuinka mones Stjernvallin suvun polvi. Nykyinen isäntä on Christian Stjernvall.
Kummallakin oluella on hyvin samantapainen profiili. Molemmat ovat tummia tai oikeammin punervantummia lagereita. Vaahto ei ole kaksinen ja laskee pian. Tuoksussa tulee eroja. Keppanasta vanhan kaartin mallassieppo tunnistaa muinaisen vaarinkaljan maltaisia ja nenää kutittavia hiilihappoisia sävyjä. Vahvassa versiossa nousee etäisesti esiin kuivattua hedelmää ja jopa häivä kahvia. Maussa ero on selvä, kyllä 1,4 prosenttiyksikön ero tuntuu. Keppana on kevyehköä ja maut hieman hailakoita – eikä kepeys taida olla pelkkää alkoholin vähäisyyttä, vaan myös yleistä kropan heiveröisyyttä. Vahvempi koffilainen tarjoaa maltaista paahteisuutta ja hedelmäisyyttä, jonka makeus taspainoilee varovalla kädellä mittaillun humalan kanssa. Loppumaku on hieman kitkerä. Mieto versio voisi kepeänä, mutta kuitenkin puolilihavoituna toimia joulun yleisoluena ja kokemuksesta se valssaa hyvin maustepippuroidun livekalan kanssa. Vahvempi on oikein hyvä valinta kinkkuosastolle.