Saksankielinen sana Liebestöckel tarkoittaa sananmukaisesti käännettynä lemmenkeppiä tai -kalikkaa. Hmm, luullakseni kiltimpikin mielikuvitus tässä saattaa lähteä laukalle. Toisaalta aiheesta, toisaalta aiheetta. Liebestöckel saksassa tai love-ache vanhassa englannissa oli pitkään suosittu afrosidiakki eli sen uskottiin nostattavan lempeä ja aivan erityisesti miesoletetun kuntoisuutta. Kyseinen yrtti on meilläkin varsin tuttu, nykyisin vähän arkinenkin lipstikka, jonka nimi tuli meille ruotsin sanasta libbsticka, mikä juuriltaan on sama saksan lemmenkeppi Liebestöckel. Eli samaa rakkauden viestiä vie suomenkin sana. 
Väärää viestiä kylläkin, sillä vaikka lipstikka on mainio mausteyrtti, ei sitä kuitenkaan kannata lähteä pureksimaan potenssin noston toivossa. Yrtin lemmekkyys kun on väärinkäsitys ja käännösvirhe, joka sitten on toistunut monenkin kielen lipstikka-sanassa. Englannin love-ache ”rakkauspersilja” (nykyenglannissa lovage) vääntyi aikanaan vanhan ranskan sanasta levesche, joka taas on tullut latinan lipstikkaa tarkoittavasta sanasta levisticum. Sillä taas ei ole rakkauden kanssa mitään tekemistä, sillä se on puolestaan väännös sanasta ligusticum, joka tarkoittaa ligurialaista. Tiettävästi siksi, että sanan syntyaikoihin lipstikkaa kasvoi erityisen runsaasti juuri Italian Liguriassa.
Suomessa lipstikkaa kutsutaan myös liperiksi. Hiukan hassu sana, sehän tuo mieleen papin vermeet. Moni muukin kuin minä on varmaan miettinyt, mikä yhteys tosiaan on mainiolla mausteyrtillä ja papin kaulalapulla. Vaan niin se näyttää olevan, ettei mitään muuta yhteyttä niillä ole kuin että ovat samalla tavalla kirjoitetut. Yrtin nimi on sulavoitunut lipstikasta ”viralliseen” floora-nimistöön liperiksi tai peräti rohtoliperiksi. Akateemikko Kaisa Häkkisen sanakirjan mukaan taas papin liperi eli se kaksilehtinen valkoinen kangassuikale papin kaulassa on syntynyt kangas- tai paperipalaa tarkoittavasta sanasta lippu. Näin (papin)liperin sanasiskoja ovat muun muassa lipuke, lipari tai lippa. Mutta ei siis liperi-lipstikka.
Liperi on nykytietämyksen mukaan kotoisin jostain Keski- tai Lähi-idästä, Iranin tienoilta, josta sen alkuperäistä, villiä muotoa yhä kasvaa yleisenä. Sieltä se ajan kanssa ihmisen toimesta levisi viljeltynä Välimeren ympäristöön. Viljelykasvina sen mainitsee ainakin Plinius vanhempi Historia Naturalia -teoksessaan. Rooman legioonien mukana se matkasi muualle Eurooppaan. Pohjolaan liperi tuli keskiajalla munkkien mukana ja levisi luostarien puutarhoista maallisille viljelyksille. Tätä taustaa vasten liperi on meillä Suomessa siis tulokaslaji, mutta onnekseen jo niin vakiintunut, että sitä ei viranomaiskehotuksin nyhdetä pois kasvupaikoiltaan.
Liperi (Levisticum officinale) kuuluu varsin hyödylliseen sarjakukkaisten Apiaceae-kasvisukuun. jonka vanhemmat polvet oppivat koulun kasvienkeruun yhteydessä tuntemaan Umbelliferae-heimona. Siihen kuuluu monia mainioita hyötykasveja liperin lisäksi: selleri, tilli, porkkana, kumina, korianteri, kirveli, palsternakka ja persilja. Liperin tieteellisen nimen jälkiosa officinale viittaa siihen, että kasvia on käytetty lääkintätarkoituksiin, ja aiemmin se olikin enemmän lääkeyrtti kuin mauste. Mm. Hildegard von Bingen kehuu sen hyviä ominaisuuksia yrttikirjoissaan ja Kaarle Suuri määräsi sen yhtenä 90 yrtistä viljeltäväksi koko valtakunnassaan. Sen sanotaan olevan hyvä rohto lukuisiin vaivoihin, mm. vatsaongelmiin ja äänekkäisiin ilmavaivoihin. Sen voimakkaan tuoksun uskottiin karkottavan rotat, käärmeet ja jopa noidat, josta syystä sitä kasvatettiin yleensä ovenpielessä.
Tämän päivän maailmassa liperi, lipstikka on ennen muuta kerrassaan hieno mausteyrtti. Saksassa jopa sen kansanomainen lempinimi on Maggikraut tunnetun teollisen lihaliemen mukaan. Tiettävästi Maggi-tehdas ei tästä ole ilahtunut, ehkä peläten luonnonyrtin vievän markkinoita tehdaskuutioiltaan. Suomessakin liperi oli aiemmin joka puutarhan vakiokasvi, pitkään ainoita ruokayrttejä persiljan ja tillin ohessa. Jossain vaiheessa sen käyttö kuitenkin jostain syystä paljolti unohtui, ja hieman vanhemmissa kirjoissa kehotetaankin viljelemään sitä itse, koska kaupoista ja toreilta sitä ei kuulemma juuri saa. Itsekin muistan, miten nuorempana jo lipstikan nimi edusti menneen ajan eksotiikka, ja aito kasvi melkoisen tuntematonta flooraa.
Reilut parikymmentä vuotta umamisia aromeita henkivä lipstikka kuitenkin koki jonkinlaisen uuden tulemisen, kun mm. Mysi Lahtinen nosti sen omille ruokapalstoilleen Helsingin Sanomissa. Mysin lipstikkakeitto on nykyisin jo käsite, ja joka kevät ruokalehdet ja -palstat julkaisevat siitä uusia versioita. Myös lipstikkakastike kalalle on paljon toistettu ja totta kai pestokin on useamman kokin voimin liperistä syntynyt. Itse koin joskus kauan sitten liperi-ahaan, kun ensi kertaa silppusin lipstikkaa lihasoppaan. Sen vahvasti selleriä muistuttava, persiljaan ja purjoon vivahtava maku ja tuoksu viestivät vahvasti niistä mahdollisuuksista, joita haistaminen ja maistaminen voivat tarjota matkalla aistien valtakuntaan.
Herkullista keittoa Liebestöckelistä!
Ohessa suoraan Mysi Lahtisen resepteistä lainattu lipstikkakeiton resepti.
3 isoa sipulia
3 dl tuoretta silputtua lipstikkaa
voita paistamiseen
6–8 jauhoista perunaa
reilusti valkopippuria
ripaus sokeria
1 1/2 l kuumaa kasvislientä
2 dl kermaa
- Paista silputut sipulit voissa raukeiksi keittokattilassa. Lisää lipstikanlehtisilppu ja kääntele se sipulin lomaan. Hauduta hetken aikaa koko ajan käännellen. Aivan nuoret lipstikanversot käyvät soppaan myös mainiosti. Kaada sitten pieniksi paloitellut kuoritut perunat kattilaan ja sekoittele aineksia vielä hetki. Mausta valkopippurilla ja ripauksella sokeria.
- Lisää kuuma kasvisliemi ja puolet kermasta. Anna keitonalun kypsyä oikein hiljalleen vajaan tunnin ajan. Soseuta keitto.
- Maistele makua. Keiton tulee maistua yhtä ihanalle kuin se tuoksuu. Varovainen ripaus suolaa saattaa olla tarpeen. Lisää lopuksi toinen kermadesi, kiehauta ja tarjoile ihanuus saman tien.
Hyvän kastikkeen lipstikasta saa yksinkertaisesti tekemällä hieman löysän muunnoksen tavallisesta vaaleasta jauhokastikkeesta, bechamelista ja ryydittämällä sen runsaalla lipstikkasilpulla. Peston voi lipstikasta tehdä ihan perusohjeella, mutta jättäen pois basilikan ja korvaten sen lipstikalla. Tällä hetkellä lipstikkaa käytetään enimmäkseen tuoreena mm. yllä olevaan tapaan. Huono ajatus ei kuitenkaan ole kuivata lipstikkaa miedossa uunilämmössä ja hieroa se käsien välissä jauheeksi. Lipstikan aromiaineet korostuvat huomattavasti kuivattuna, ja kuivattuna sen käyttöä voi jatkaa kesän jälkeenkin.
Vastaa