von Wright

Ateneumin komeaan von Wright -veljesten näyttelyyn meneehelposti vähän kuin pakkopullaa nauttimaan: täytyyhän ne valokuvantarkkojen lintutaulujen maalarit katsastaa.  Mutta haloo ja huomio, ei veljesten tuotanto ole pelkkää taistelevaa metsoa tai koulun havaintotaulua luonnon ihmeistä. Löytyy monia muitakin ulottuuvuuksia, ja aikaa kannattaa varata läpijuoksua enemmän. Ruokataulujen bongaajaakin veljekset hemmottelevat.
Mitään gourmetmaalareita Ferdinand. Wilhelm ja Magnus eivät toki olleet, mutta kovasti ilahduin parista metsämiehen lintusaalista esittävästä asetelmasta. Toisen oli maalannut veli Wilhelm (Riippuvia sorsia 1851) ja toisen veli Ferdinand (Kuolleita pyitä keittiön pöydällä 1847). Molemmissa on läsnä vahva lintupadan tai -muhennoksen tuoksu. Sorsien kanssa pataan on menossa porkkanaa ja jotain tykötarvetta tinamukista ja savikulhosta. Lupaavasti roikkuu seinälla puinen kapusta valmiina keitosten hämmentelyyn. Pyyt ovat saamassa pataseurakseen porkkanaa, naurista ja perunaa (pottua tuo kimpale lienee). Nämä lintujen lisukkeet viestivät katsojalle vahvasti sitä tarkoitusta, mitä varten nämä linnut ovat ainoansa menettäneet: ne eivät ole vain saalista, trofeita, vaan ennen muuta ruokaa ja muistuttavat vähän kirjurihenkisten (tai sellaisiksi leimautuneitten) lintukirjakuvittajien luontosuhteen pragmaattisuudesta. Kerrassaan mainiot työt! Jo niiden takia näyttely kannattaa katsoa.


Muuten näyttely liikuu ruokagenressä vähemmän. Muutamia taidokkaita hedelmäasetelmia löytyy, kuten oheinen Magnuksen Hedelmäasetelma (1865), jossa huomio kiintyy valokuvamaisesti kuvattuun pöytäliinaan ja sen kukka-aiheiseen koristeompeleeseen. Omalla pelkistyneellä tavallaan on myös Magnuksen Omena-asetelma (1863) hieno: paitsi taitavasti kuvattuja omenia, teoksen sommittelu on epäsovinnainen ja lähentelee klassista kultaista leikkausta.
Satsin viimeinen on myös ruokataulu. Tosin Ferdinandin Kotka (1877) ei esitä meidän ruokaamme, mutta sitäkin realistisemmin ja vakuuttavammin kotkan ruokaa, surkeasti parkuvaa metsokukkoa, jonka hätä on kuvattu tunteikkaammin kuin kotkan raivokkuus konsanaan.