Silakloora, mon amour

Kun minulta keskenkasvuisena kysyttiin, mikä onkaan piltin mieliruoka, minä vastasin reippaasti, että silakkalaatikko. Vaikka siitä on jo rapiat 60 vuotta aikaa, edelleen hyvin ja oikein tehty silakkalaatikko on rakkaimpien ruokieni Top-kympissä.  Silakkalaatikkoa kehuessani korostan kuitenkin ilmausta ”oikein tehty”, ja vaikka lehdet, kirjat ja netti ovat täynnä tuoreesta silakasta tehtyjä silakkalaatikoita, minulle ainoa oikea on suolasilakasta tehty. Aika yllättynyt olin, kun jopa perinnevaarit, Turun huru-ukot tarjosivat taannoin palstallaan TS-Extrassa harhaoppista, tuorekalasta tehtyä silakkalaatikkoa.Ortodoksinen silakkalaatikko on maailman sivu tehty suolasilakoista – näin teki myös äitini sitä Pöytyällä 50-luvulla. Ei muuten olisi voinutkaan muulla tavoin tehdä, sillä tuoretta silakkaa ei tuolloin sisämaassa nähty ylen usein. Joskus ajoi kylille asti minikuormuri silakkaa myymään, mutta se silakka aina paistettiin. Tämä taitaa olla niitä ainoita ruoka-asioita, joista olen äitivainaan metodien kanssa sukset ristissä; äiti suolasi pastinsilakat vasta jälkeenpäin suolavedessä, mikä minusta on synti suuri surkia, kun näin katoaa paiston rapeus.

Suolasilakat ostettiin niihin aikoihin kierteleviltä kalakauppialta puisissa pytyissä. Olen niitä nimitellyt nelikoiksi, mutta ilmeisesti väärin, sillä rannikkoseudulla nelikon vetoisuudeski mainitaan useimmin 30 litraa, ja nuo pytyt, joita kauppamiehillä oli mukanaan – ja joita vielä pitkään näkyi silakkamarkkinoilla – vetivät ehkä nelisen litraa.

Mutta siis: silakkalaatikkoon käytetään suolasilakoita. Tuoreesta silakasta looran toki voi tehdä, mutta aitoa makua niillä ei saa. Eri asia sitten on, mistä suolasilakoita löytää, ne kun ovat Tiira-maustekalojen tapaan häipyneet useimmista päivittäistavarakaupoista. Itse ostan molempia syksyn ja kevään markkinoilta. Puolen kilon pytty riittää hyvin kahteen looraan eikä puolen vuoden sisään useammin tule laatikkoa laitetuksikaan.

Sen verran silakoita esikäsittelen, että vedän niistä selkäruodon pois, puolitan ne pitkittäin ja laitan tunniksi, pariksi kylmään veteen. Muuten ainekset ovat perinteisest: perunaa viipaleina, sipuli renkaina, munamaitoa, tilliä, jos sattuu olemaan. Tapana on lisätä mukaan myös siansivua, mutta sen voi korvata voinokareilla. Pintaan korppujauho.

Silaklooran tehelmus ennen viimeisen perunakerroksen latomista.

Silakkalaatikko
250-300 g suolasilakoita, 700-800 g kookkaita perunoita, iso sipuli,
kourallinen tilliä hienonnettuna, musta- tai valkopippuria
3-4 munaa, 0,5 l maitoa, (kermaa)
150 g siansivua ja/tai 2-3 rkl voita
korppujauhoa
. Fileoi silakat, halkaise fileet ja laita 1-2 tunniksi likoamaan kylmään veteen; valuta hyvin. Kuori perunat ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi. Kuori sipuli ja viipaloi se ohuiksi renkaksi. Suikaloi siansivu. Silppua tilli karkeasti.
2. Voitele tilava vuoka ja leivitä se sisältäpäin. Lado siihen kerroksittain perunaa, sipulia, silakkaa, sikaa, tilliä ja pippuria, ylimmäksi perunaa. Vispaa munat ja maito sekaisin ja valuta vuokaan. Jos nestettä ei tule riittävästi, lisää vedellä laimennettua kermaa. Ripota pintaan korppujauhoa ja vuole päälle muutama voinokare.
3. Paista 200-asteisessa uunissa tunti tai vähän yli.Tarjoa maustekurkkujen ja/tai etikkapunajuurten kera.

Silli ja silakka
Kaikkihan tietävät, että silakka on yksi laji silliä. Biologisesti ne ovat sama kala – eroja löytyy korkeintaan selkänikamien määrässä ja rasvaprosentissa. Kauppa ja teollisuus ovat eroja laatineet. Yksi sellainen on veteen piirretty viiva eteläisellä Itämerellä: sen pohjoispuolelta pyydetään silakkaa, eteläpuolelta silliä. Jossain asetuksessa taas määrätään, että kauppa ei saa myydä sillinä kalaa, jonka rasvaprosentti on alle 12 %. Kielitieteellisesti silli tulee lainana ruotsin sill-sanasta, joka taas on muinaisskandinavista perua. Silakka-sanan takana taas on ruotsin suolasillin säilöntälientä tarkoittava sana lake tai laka, silllake, silllaka.