• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen

Nakit ja Muusa

  • Reseptit
  • Ruokapuhetta
  • Arvostelut

Kaikki Markusta, osa 2 Mars nousee

17.11.2017 Kirjoittanut markku Kommentoi

Markku-nimen taustalla on antiikin Rooman mytologian sodanjumala Mars, ylijumala Jupiterin poika, jonka nimikkokuukausi on Martius eli maaliskuu. Marsista johtuu, että Vuoden Markun saama tunnustuspalkinto on nimeltään Mars Nousee. Mars-nimestä muovaantui Marcus, joka suoraan käännettynä tarkoittaa ”Mars-jumalalle pyhitetty”.
Tunnetuin Markus oli itse asiassa Johannes ja vain lisänimeltään Markus. Hän on se evankelista, jonka nimissä on Raamattuun aikanaan valikoiduista evankeliumeista vanhin, jo vuonna 70 jaa. kirjoitettu. Tämän perus-Markuksen ansiota on myös Markku-nimi, sillä tämän pyhimyksen kunniaksi on kirkko juhlinut 25.4. jo toista tuhatta vuotta.

Evankelista Markus


Evankelista Markus oli Paavalin apulainen, serkkunsa Barnabaan matkatoveri ja Pietarin uskottu. Apostolien teot (Ap.t. 15:37-39) kertoo Paavalin moittineen ankarasti Johannes Markusta siitä, että tämä ei ollut kyllin yhteistyökykyinen. Markus lähti kuitenkin Aleksandriaan ja perusti sinne kristillisen seurakunnan ja kärsi siellä – ajan tavan mukaan – marttyyrikuoleman. Myöhemmin Aleksandria ja myös pyhän miehen hauta kuitenkin joutuivat muslimien käsiin.
Jatko oli kuin seikkailukertomuksesta. Kaksi venetsialaista kauppiasta löysi Markuksen haudan 829. He vohkivat haudasta luut, pakkasivat laatikkoon ja peittivät sianläskin kimpaleilla. Näin se saatiin sujuvasti salakuljetettua sianlihaa karttavien muslimitullimiesten ohi.
Jäännökset tuotiin Venetsiaan ja siellä ne sijoitettiin San Marcon eli Pyhän Markuksen kirkkoon. Kirkon edessä on monille tuttu aakee laakee, puluistaan tunnettu Pyhän Markuksen tori. Ei mikään huono paikka Markkujen pyhiinvaellusretkille!

Markuksen tori Venetsiassa


Muita Marcuksia
Vanhempi historia tuntee monia muita merkittäviä Markuksia, kaksi Rooman keisariakin. Marcus Antonius hinkui Caesarin murhan jälkeen itse keisariksi ja saikin 41 eaa. haltuunsa valtakunnan itäosat ja Egyptin, jossa hullaantui kuningatar Kleopatraan. Valtakunnan länsiosia hallinneen Octavianuksen (myöh. keisari Augustus) kanssa tuli riitaa ja 31 eaa. käydyssä Aktionin meritaistelussa koetun tappion jälkeen Marcus teki itsemurhan. Mainittakoon, että Kleopatran tultua kuvioihin Marcus vippasi pihalle vaimonsa, joka sattui olemaan Octavianuksen sisko.
Näihin kahteen liittyy myös roomalainen senaattori Marcus Brutus, Caesarin ystävä ja murhaaja. Juuri häntä Caesar tarkoitti voihkaistessaan: ”Et tu Brute!” Takaa-ajettuna Marcus Brutus tappoi itsensä 42 eaa.
Marcus Aurelius taas oli Rooman keisarina 121–180 ja taisteli useita kertoja germaaneja, varsinkin markomanneja – miten sattuva nimi! – vastaan. Hallitsi hyvin ja harrasti stoalaista filosofiaa. Kirjassaan Itsetutkisteluja esitti välttämättömyyksiin alistuvan elämänkatsomuksensa. Rooman Capitoliumilla on Marcus Aureliuksen pylväs, joka on antiikin ainoa säilynyt ratsastajapatsas.
Roomassa eli 106–43 eKr. Marcus Tullius Cicero, joka oli vaikutusvaltainen poliitikko ja maineikas puhuja, jonka teoksia on käännetty myös suomeksi (mm. Puheita).
Monenlaisia kaimoja
Antiikin jälkeen Marcus-nimestä väännettiin omintakeisia muotoja kaikkiin länsimaisiin kieliin. Ranskassa nimi on Marc, Marcel tai Marcelle, Englannissa, Saksassa ja Venäjällä Mark. Italiassa Marco tai Marcello, Espanjassa Marcelo, Kreikassa Markos. Virossa nimi on Margus tai Marku, joista jälkimmäinen on periaatteessa Markun täyskaima. Suomessa Markus vääntyi Markuksi. Itäisissä sukukielissä muoto on Marko, joka 1972 otettiin Suomenkin almanakkaan ja saavutti 70- ja 80-luvuilla hurjan suosion.
Saksassa nimi on saanut merkillisiä muotoja ja esiintynyt myös sukunimenä. Tällaisia muotoja ovat Merk ja Marks, mutta myös Merkel ja Marx. Näin Markut ovat myös kommunistien suuren filosofin Karl Marxin, hulvattomien Marx-veljesten ja liittokansleri Angela Merkelin kaimoja.
Markun kaima on myös legendaarinen venetsialainen tutkimusmatkailija Marco Polo, joka ensimmäisenä eurooppalaisena matkusti Aasian poikki päästä päähän v. 1271. Hän viipyi peräti 17 vuotta Kublai-kaanin palveluksessa Pekingissä yleten jopa kuvernööriksi. Paluumatkalla hän jäi genovalaisten vangiksi ja poloinen Polo kuoli vankeudessa noin vuonna 1324. Saneli kuitenkin tarinansa vankitoverilleen, ja tästä syntynyt teos on jopa suomennettu.
Vähän myöhemmin eleli Serbiassa kuninkaan poika Marko (k. 1395), joka oli esikuvana eteläslaavien kansanrunouden sankarille Marco Kraljevicille (suom. kuninkaanpoika).
Kulttuurikaimoja
Markun kaima on myös amerikkalainen kirjailija Samuel Langhorne Clemens (k. 1910), sillä hänet tunnetaan nimimerkistä Mark Twain. Monen ammatin mies, joka kirjoitti mm. kirjat Tom Sawyerista ja Huckleberry Finnistä. Hän oli ensimmäinen kirjailija, joka kirjoitti juttunsa kirjoituskoneella, ja tunnetaan lentävästä lauseesta: ”Huhut kuolemastani ovat suuresti liioiteltuja.”
Toinen kuulu kirjailijakaima on ranskalainen Marcel Proust (k. 1922), joka luetaan 1900-luvun maailmankirjallisuuden huippuihin. Hänen pääteoksensa on uuvuttavan laaja, 12-osainen romaani Kadonnutta aikaa etsimässä. Kollega Suomesta, prosaisti Marko Tapio (k. 1973) oli oikealta nimeltään Tapper ja mm. kuvanveistäjä Kain Tapperin veli. Toinen ranskalainen, Suomessakin vieraillut Marcel Marceau (s. 1923), on maailman tunnetuimpia pantomiimitaiteilijoita.
Kuvataiteessa Markun kuuluisin kaima on venäläis-ranskalais-juutalainen Marc Chagall (k. 1985), joka syntyi Vitebskissä, Venäjällä (nyk. Valko-Venäjää) mutta loi uransa Ranskassa. Mies tunnetaan surrealistisista töistä, joissa ihmiset lentelevät taivaalla. Jos poikkeaa Nizzassa, kannattaa bongata Chagallin nimikkomuseon siellä.

Marc Chagallia tyypillisimmillään.


Elokuvista muistamme italialaisen charmöörin Marcello Mastroiannin. Hänen kaimansa puolestaan on Irwinin – Veksi Salmen Marcello Magaroni, huipputaitaja tangon tarttuvan. Sekä tietenkin Tarja Turusen argentiinalainen aviomies-manageri Marcelo Cabuli.
Ruumiinkulttuuria edustaa jenkkiuimari Mark Spitz, joka voitti Mexicossa 1968 kaksi ja Münchenissä 1972 seitsemän kultamitalia, mikä vahvistaa yleisen käsityksen siitä, että olympialaisissa on liikaa samankaltaisia uintimatkoja.
Sekalaisia kaimoja
Mars-jumalan palveluksessa on Markuksen kaimoja touhunnut antiikin soturikeisarien jälkeenkin. Toisessa maailmansodassa jenkkikenraali Mark W. Clark johti liittoutuneitten maihinnousua Pohjois-Afrikkaan, varusti miehet talvikamppeilla ja sai vakoojat uskottelemaan Hitlerille, että hyökkäys tehdäänkin Norjaan.
Suomalaiset tuntevat Marco Casagranden, joka soti palkkasoturina Bosnian sodassa ja kirjoitti kokemuksistaan Luca Moconesen nimellä kohutun romaanin Mostarin tien liftarit. Myöhemmin tämä Marco on esiintynyt arkkitehtinä ja performanssitaiteilijana. Sukulaismies ja täyskaima Marco Casagrande taas pelasi monet vuodet Turun Palloseuran riveissä jalkapalloa.
Kaimoihin kuuluu myös rallin maailmanmestari Marcus Grönholm, tv-humoristi Markus Kajo ja elokuvamoguli Markus Selin. Loistavia kokkeja ovat suomalainen keittiömestari Markus Maulavirta ja tummapintainen, New Yorkissa ravintolaa pitävä kuulu ruotsalaiskokki Marcus Samuelsson.
Itsepintainen uskomus kertoo erään kaiman ilmoittaneen takavuosina – luultuaan mikrofonin olevan jo suljettu – Lasten Radion päätteeksi: ”Nyt tämä poika lähtee paskalle.” Tämä kaima oli Markus Rautio, legendaarinen Markus-setä, mutta tarina lienee enempi urbaanilegendaa.
Sukunimikaimoja on muitakin kuin Marx ja Merkel. Kaunis näyttelijä Tarja Markus ja Filippiinien ex-diktaattori Ferdinand Marcos ovat sellaisia.alussa pyhöä

Edellinen artikkeli: « Kaikki Markusta. Osa 1
Seuraava artikkeli: Jouluolutta: Ruosniemen Jouluapulainen »

Lukijan vuorovaikutus

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Cataplanan jäljillä Algarvessa
  • Nestemäinen salaatti
  • ”Siinä on ajuruohoa mausteena”
  • Kotkan posso ei ole possu
  • Luutnantti Lindströmin punajuuripihvi

Avainsanat

Alsace anis Ateneum Beer Hunter bock flammekueche Georgia helles Hyvä Tuomas IPA jouluolut julbock juusto kaali kaalikääryle kala karitsanmaksa khinkali kinkku Laitilan Wirvoitusjuomatehdas lammas Lapin Kulta Lervig Lidl Liedon lihakauppa lipeäkala livekala maito makkara maksa Malmgård Mami olut Olutpaja Olvi pale ale peruna Rekolan Panimo siika sika silakka Sinebrychoff Stadin Panimo talviolut Vakka-Suomen Panimo

Viimeisimmät kommentit

  • Amy: Porkkana on kelpo porkkana
  • Markus Loisa: Haggis, tuo skottien lahja outoja ruokia pelkäävälle
  • markku: Kansallinen silakkalaatikko
  • Raimo Handolin: Kansallinen silakkalaatikko
  • MAKKARA – TUO MUOTTIIN TEHTY ELINTARVIKE – Molekyyligastronomia: Makkarassa on kaksi päätä

Arkistot

  • tammikuu 2025
  • elokuu 2024
  • heinäkuu 2024
  • helmikuu 2024
  • tammikuu 2024
  • joulukuu 2023
  • marraskuu 2023
  • elokuu 2023
  • toukokuu 2023
  • heinäkuu 2022
  • huhtikuu 2022
  • heinäkuu 2021
  • kesäkuu 2021
  • toukokuu 2021
  • huhtikuu 2021
  • maaliskuu 2021
  • helmikuu 2021
  • marraskuu 2020
  • lokakuu 2020
  • syyskuu 2020
  • elokuu 2020
  • kesäkuu 2020
  • toukokuu 2020
  • huhtikuu 2020
  • maaliskuu 2020
  • helmikuu 2020
  • tammikuu 2020
  • joulukuu 2019
  • marraskuu 2019
  • lokakuu 2019
  • elokuu 2019
  • heinäkuu 2019
  • kesäkuu 2019
  • toukokuu 2019
  • huhtikuu 2019
  • maaliskuu 2019
  • helmikuu 2019
  • lokakuu 2018
  • elokuu 2018
  • huhtikuu 2018
  • maaliskuu 2018
  • tammikuu 2018
  • joulukuu 2017
  • marraskuu 2017
  • lokakuu 2017
  • syyskuu 2017
  • toukokuu 2017
  • maaliskuu 2017
  • joulukuu 2016
  • marraskuu 2016
  • lokakuu 2016
  • syyskuu 2016
  • heinäkuu 2016
  • kesäkuu 2016
  • toukokuu 2016
  • huhtikuu 2016
  • maaliskuu 2016
  • helmikuu 2016
  • tammikuu 2016
  • joulukuu 2015
  • marraskuu 2015

Kategoriat

  • Alkuruoka
  • Arvostelut
  • Juomat
  • Juomat A-Ö
  • Kala
  • Kasvista
  • Kirjat
  • Leikelautanen
  • Liha
  • Makiat
  • Makkara
  • Makkara
  • Markku
  • Matkalla
  • Olut
  • Peruna
  • Reseptit
  • Ruokakaupat
  • Ruokapuhetta
  • Ruokasanakirja
  • Sika
  • Sillisalaatti
  • Syötävä taide
  • Syöttölät
  • Väkevät
  • Viinit
  • Ykköset
  • Yleinen
  • Yleiset

Footer

Instagram

Instagram has returned invalid data.

Copyright © 2025 · Nakit ja Muusa