Kerrankin tekee mieli hurrata, kun viranomainen puhuu alkoholiasiaa – useimmiten ei tee. Nyt ylitarkastaja Jarmo Castrén Etelä-Suomen aluehallintovirastosta on selvin sanoin ilmoittanut, ettei lupia tipu, jos Finnkino yrittää aloittaa oluen tarjoamisen leffateattereissa. Näin on hyvä. Ei kylläkään aivan niillä perusteilla, joita Castrén luettelee, vaan ihan yleisen katseluhygienien takia. Leffassa kun ensi sijassa katsotaan leffaa.
Kuva. Finnkino
Finnkinossa on varmaan ajateltu, kuinka kivaa on kotisohvalla telkkarifilmiä katsellessa naukata olutta ja purra makkaraleipää, ja tuumattu tuoda sama fiilis teatteriin. Unohtui vain se, että – yllätys, yllätys! – koti ja teatteri ovat ratkaisevasti erilaisia paikkoja. Kotona ei häiritse muita, ei aterioinnillaan ja sen äänillä, eikä ennen kaikkea vessassa ramppaamisellaan. Kotona ei toilettikäynnillä myöskään menetä kovin pitkää pätkää leffasta – eikä yhtään, jos katsoo mainoskanavaa tai videota. Olutliberalistien on tässä kohtaa turha räksyttää virkamiehelle, kusihätä se on, joka tämän hankkeen torppaa. Nykyisin moni varsinkin menekkileffa on yli kaksituntinen, jopa pidempi. Jo nyt tarvitaan seurapiirirakkoa, jotta siitä istunnosta selviää. Jos siihen pannaan tykö pari olutta, on vissi, että joka iikka ainakin kerran joutuu vessassa käymään leffan aikana. Mitä olisi katselurauha sen kansainvaelluksen keskellä, kun jo nykyisin on vaikea kuulla repliikkejä popcornin mässytyksen ja karkkipussin rapinoitten alta. Olut kyllä maistuu, ja erityisen hyvältä leffan jälkeen elokuvakokemusta rauhassa kertaillen.
PS. Sen toki myönnän, että hätäisen nykyihmisen voi olla vaikea rauhoittua keskittymistä vaativaan katselukokemukseen. Mutta sen sijaan, että kaipaisi olutta katsomoon, voi käydä lyhyellä drinkillä baarissa ennen teatteria. Enkä moiti, jos joku teatterissa siemailee säädyllisesti taskumatistaan pikku siivuja. Kiitän, jos tarjoaa minullekin.
Vastaa