Birger Carlstedt -näyttely, jonka nimikin julistaa likeisyyttä suun ja vatsan nautintoille. Kultainen kissa – Le Chat Doré oli Carlstedtin suunnittelema kahvilla Helsingin Unioninkadulla, ja nyt sen interiööri on siirretty museon yhteen tilaan ja siellä voi pistäytyä kahvilla tai drinkillä ja fiilistelemässä 30-luvun tunnelmia. Ruokataiteen ystävälle näyttelyssä on monta todellista herkkupalaa. Poimin niistä tähän muutaman maistuvimman.
”Ruokaisin” näyttelyn töstä on Köksä (1944), jossa keittäjätär vuolee siivua mehevästä, silavaraitaisesta kinkusta ja ohessa odottavat kuorijaa kelpo kynsilaukat ja purjot. Kinkku tässä selvästi on fokuksessa ja kuin valokeilassa, kun taas hieman tympääntyneen näköinen köksä jää jopa hiukan varjoon.
Toinen suosikkini on Picnic (1933), jota näyttelyluettelo vähän leikillä sanoo muunnelmaksi Edouard Manet’n kuulusta Aamiainen ruohikolla -teoksesta. Turhaa vähättelyä, sukulaisuus on ilmeinen ja jopa tietoisen ilkikurinen: Manet maalasi vain naiset alasti, moderni Carlstedt nokitti ja riisui miehenkin. Alastomuus tässä vain näyttaytyy kovin uhkarohkeana. Kuvan oikeaan laitaan on laitettu jättiukonputkia, jotka nykytietämän mukaan voivat polttaa naturistin pakaroita pahoinkin. Muuten miljöö komppaa Manet’a ja picnic-korikin on asemoitu samaan nurkkaan.
Picnic-teema toistuu kubismiin kallellaan olevassa Aamusta iltaan -freskossa, jonka Carlstedt toteutti 1949 A. Ahlströmin Kauttuan tehtaan ruokalaan. Metka tapaus: BC tuli kisassa kolmanneksi, mutta hänen työnsä toteutettiin, ja se on siellä yhä. Kuvassa on esillä ilmeisestikin paikallisen Pyhäjärven kalastustunnelmaa ja tarjolla näyttää olevan mm. mehevää siikaa.
Ruokataiteen ystävälle runsain ravinto löytyy useimmiten asetelmista, joissa erilaiset ruokatarpeet, yleensä hedelmät ja kasvikset ovat suosittuja malleja – ehkä siksi, että köyhä taiteilija saattoi syödä mallinsa urakan päätteeksi. Poimin tähän kaksi hieman erilaista: ensin vuodelta 1939 Asetelma, sitten vuodelta 1941 Still life. Ensimmäinen on aika perinteinen kotipuutarhan primöörien visuaaliseen voimaan luottava kattaus. Jälkimmäinen on monin tavoin eri maata. Edellisen asetelman lähiruoat ovat vaihtuneet etelän hetelmiin ja tunnelmaan on hakeutunut viittauksia de Chiricosta ja maagisesta realismista. Italialainen sanomalehti vahvistaa tekijän mondeenia mielenlaatua.
Ja sokeri pohjalla: perunansyöjä ihastuu ikihyviksi tästä Perunakellarista (1945). Tässäkin on dechiricomaista unimaista interiööriä: valon lankeaminen, katseen suunta, oudon elollistetut potaatit. Hyvällä tahdolla asetelmasta löytää viikarimaisuutta: valoa kohti siinä pimeydestä pyritään, mutta subjektina on arkinen peruna. Entä symboliikka, kun miettii perunan biologiaa. Kuinka turha onkaan tuo pyrintö: mitä korkeammalle itusi nostat, sitä varmemmin on aikasi ohi, pehmenet ja mätänet pois.
Kahvila Kultainen kissa
Carlstedt suunnitteli äitinsä Amanda Carlstedtin Helsingin Unioninkatu 24:ään vuonna 1929 avaaman ultramodernin kahvilaravintola Le Chat Dorén sisustuksen . Kahvilan värimaailma oli funkikselle tyypillinen, kirkas ja voimakas. Teräsputkista valmistetut huonekalut vastasivat hygienia- ja käytännöllisyysvaatimuksiin. Sinisen, oranssinpunan, keltaisen ja mustan sävyissä hehkuvissa tiloissa ja huonekaluissa toistuivat kulmikkaat detaljit art decon hengessä. Lattiaa peitti rohkea ja räväkkä monivärinen maalaus. Kahvila lopetti jo 30-luvun alkupuolella, mutta heräsi henkiin AmosRexin näyttelyn yhteydessä sekä fyysisenä kahvilana että virtuaalisena tilana, jota voi katsella kännykkään ladattavalla sovelluksella.
Kahvilan seinällä on valikoima Carlstedtin tekemiä mainosjulisteita, jotka ainakin minulle tuovat mieleen mm. Tintti-mestari Hergén ligne claire -tyylin sarjakuvat – kylläkin parikymmentä vuotta aikaisemmin. Tuskin sattumalta, sillä selkeän viivan yhtenä innoittajana on epäilemättä ollut funkkiksen sävyttämä mainosgrafiikka.
Vastaa